28. tammikuuta 2010

Täysjyvätuorepastaa, vihdoin!

Herkun tuorepastahyllyssä minua odotti mieluinen yllätys: täysjyvätuorepasta. Yhdessä vaiheessa tuorepastaraviolit olivat arkiruokani perusta. Helppoa ja hyvää. Sittemmin siirryin täysjyvätuotteiden käyttäjäksi ja tuorepastahyllyt tuli kierrettyä kaukaa. Kunnes eräänä päivänä päätin laittaa elämän risaseksi. Onneksi päätin. Muuten olisin edelleen autuaan tietämätön tästä tuotteesta

Valikoima ei ole suuren suuri, mutta sitä oli. Fusillia, tagliatellea, lasagnelevyjä ja pinotta-ricotta täytteisiä ravioleja. 5 % käytetystä jauhomäärästä on durumvehnäjauhoa. Onneksi edes sitä. Durum kun ei ole käsittääkseni niin valkoista kuin valkoinen vehnäjauho.

Pestopastani sai uuden ulottuvuuden ja arkiherkuttelu voi alkaa. Kävinkin jo santsaamassa paketin. Kiitos Herkun sisäänostajat, kiitos! :)

23. tammikuuta 2010

Kokkisotaa oman kaapin kanssa



Luulen, että olisin hyvä Kokkisodassa. Sen verran usein tulee loihdittua kaapin epämääräisistä aineksista ruokaa. Yleensä onnistun hyvin: ruuan voi syödä. Joskus syntyy kehityskelpoisia helmiä. Kuten tänään.

Kaapista löytyi munakoisoa, paprikaa (vihreä, ei suosikkini) ja purjoa. Parin päivän takaisesta pastakeitoksesta oli jäänyt puolikas pikkupurkillinen paseerattua tomaattia. Chiliä ja yrttiä yritän aina pitää ainakin kuivattuina kaapissa.
  • Ensin itketin munakoisoviipaleita suolan avulla hetken.
  • Kuumennetussa öljytilkassa käytin ensin chilijauheen, sen jälkeen ladoin pannuun munakoisoviipaleet. Chili imeytyy öljyn avulla ihanasti munakoisojen sisään.
  • Käännettyäni viipaleet kertaalleen lisäsin öljyä sekä purjon ja paprikan palaset.
  • Munakoisot imevät niin paljon öljyä kuin niille haluaa sitä tarjota. Siksi tarvittiin paseerattua tomaattia. Tähän käytin vain puolikkaan 200g pakkauksesta. Heti perään lisäsin vettä. Sen verran, että pakkauksen saa samalla puhdistettua.
  • Maustoin kuivatulla basilikalla, suolalla, mustapippurilla ja tilkalla balsamicoa.
  • Annoin hautua hetken, jotta kasvikset ovat kypsiä. 
Tällä kertaa olisin kaivannut hieman sokeria viemään kirpeyttä. Mutta tiedättehän, mitä ajattelen sokerin lisäämisestä... :) Mieluummin totutan suuni vähän happamaan kuin opettelen sokeroituun. Pilkkomalla munakoisot pieneksi tästä saa oivan pastakastikkeen. Kun ne paistaa näin viipaleina, ruoka muistuttaa enemmän paistosta eikä siihen silloin kaipaa lisukkeita. Kehityskelpoinen.

15. tammikuuta 2010

Lasilla on merkitystä

 Sain joululahjaksi Pinot Noir -viineille tarkoitetut lasit. Lahja oli kovin mieluisa. Onhan yksi lempipunaviineistäni nimenomaan tuota rypälettä (Villa Maria Pinot Noir). Kyseistä viiniä ehdin jo pyhien aikana maistamaankin uudesta lasista. Nautinto oli täydellinen.




Tänään päätin selvittää, onko lasilla oikeasti merkitystä. Uskon helposti kaikkeen tällaiseen: kun joku asiantuntija sanoo, että lasi merkkaa, uskon, että sillä on väliä. Kaadoin vasta-avattua Pinot Noir Reserva del Fin del Mundoa sekä peruslasiin, jota tällä kertaa sai edustaa Iittalan Essence-lasi, että Schottin Pinot Noir -lasiin. Tuolle lasille on ominaista hyvinkin leveä alaosa ja pallomainen muoto. Jos lasien muotoa oikein tarkastelee, ei Essence -lasinkaan pitäisi olla huonoin mahdollinen.

Halusin tehdä testin tietoisesti vasta avatun viinin kanssa, jotta ilma ei ole päässyt vaikuttamaan. Eron huomasi aluksi erityisesti tuoksussa. Marjaisa ja vadelmainen tuoksu on löydettävissä erikoislasiin kaadetusta viinistä heti. Myös maussa nämä korostuivat hyvin pian. Tavallisessa viinilasissa viini avautui samaan pisteeseen noin tunnissa, minkä se Pinot Noir-lasissa saavutti parissa minuutissa.

Itse viini on lupauksien mukaisesti marjaisa ja vadelmainen. Jälkimmäinen tuo mieleen nuoret Beaujolais Nouveau-viinit. Villa Mariaan verrattuna viini ei ole kuitenkaan niin voimakkaan ja eksoottisen makuinen. Hinta-laatu-suhteeltaan kuitenkin hyvä. Pinot Noiriksi helppo. Jos vain mahdollista, kannattaa antaa viinin reagoida ilman kanssa hetki ennen tarjoilua. Silloin rypäleelle ominainen marjaisuus tulee paremmin esiin ja joskus tylykin loppumaku pehmentyy. Kanaruokien, jopa voimakkaampien kalaruokien kanssa - voisin kuvitella - oikeinkin hyvä.


Pinot Noir Reserva del Fin del Mundo
Argentiina, 11,98 € (416797)

 

13. tammikuuta 2010

Valkoviiniä ruokaan

Tehdessäni eilen uudella - kauan toivotulla - padalla Osso bucoa, sain jälleen miettiä ruuanvalmistusviinin valintaa. Siitäkin voi tehdä taidetta. Näköjään.



Koska alkoholi haihtuu viinistä tehokkaasti pois sitä keitettäessä, jäljelle jää vain ominaismaku. Siksi ei ole sama, mitä pataan kaataa. Perusajatukseni onkin, että laitan ruokiin vain viiniä, jota mielelläni myös juon. Tämä pätee erityisesti valkoviiniin, sillä sen suhteen olen kronkelimpi ja tunnistan helpommin makuja, joista en pidä: tammitus, ruohoisuus, yrttisyys, tietty sitruunamaisuuskin... Kokemusta on, että niinkin takuuvarmoista herkuista kuin risotosta ja sinisimpukoista voi saada jos ei pahaa niin ainakin oudon makuista vain väärällä viinivalinnalla. Olen myös kerran kaatanut pois lasillisen yli 80 eur maksanutta valkoviiniä, koska en yksinkertaisesti voinut niellä sitä tammituksen vuoksi. Viini ei ollut pilalla. Se ei vain sopinut minun makuhermoilleni.

Viinin merkityksen voi kääntää myös toisin päin: valitsemalla erilaisen viinin, risottoonkin saa erilaisia vihvahteita. Hyvä ruuanlaittovalkoviini ei siis ole se kaikkein edullisin. Kalleintakaan ei tietenkään kannata tuhlata. 8-12 eur hintaluokasta löytyy monia hyviä vaihtoehtoja. Sellaisia, jotka kelpaavat myös tarjoiluun. Minulla on tapana käyttää aina samaa viiniä ruokaa valmistettaessa kuin sitä syödessä. Silloin maut sopivat varmasti yhteen.

Ruuanvalmistusvalkoviinien top 5


1. Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc, Ranska, 7,99 € (506137)
Neutraalihko valkoviini, jossa kevyesti herukkaisuutta. Tarjoiluun voi tämän kanssa valita jonkin voimakkaamman Sauvignon Blancin esim. uusi-seelantilaisten tai Sancerre -viinien keskuudesta.

2. Bianco di Custoza Terre in Fiore, Italia, 8,99 € (luomu) (548937)
Hedelmäinen ja raikas viini, josta löytyi riittävästi potkua myös liharuuan maustamiseen. Maku ei kuitenkaan ole liian voimakas. En käyttäisi sinisimpukoiden tai äyriäisten kanssa, mutta kasvis- ja kalaruuissa sekä risotossa oikeinkin hyvä.

Italialaiset valkoviinit ovat mielestäni hieman mysteereita Pinot Grigioita ja Soave Classicoita lukuun ottamatta ja hyvät ovatkin löytyneet puhtaasti kokeilemalla. Koska italialaiset käyttävät paljon valkoviiniä resepteissään, olen rohkaistunut valitsemaan niitä esim. juuri risottoa tehdessäni.


3. Palio Pecorino Terre di Chieti, Italia, 8,90 € (570917)
Kokeilemalla tehty löytö, joka voi joidenkin makuun olla hieman liian yrttinen. Hyvä risottoon sekä kasvis- ja kalaruokiin.


4. Vicarage Lane Marlborough Sauvignon Blanc, Uusi-Seelanti, 10,98€ (527747)
Yksi lempivalkoviineistäni, jonka kelvatessaan lasiin pääsee usein myös pataan. Tämän kanssa täytyy aina muistaa, että valmistusvaiheessa saattaa viiniä kulua hieman enemmänkin... ;) Hyvin herukkainen, raikas ja hapokas viini. Suosittelen kokeilemaan mm. vuohenjuuston kanssa. Täydellinen sinisimpukoiden liemeksi.


5. Petit Bourgeois Sauvignon, Ranska, 10,60€ (570617)
Tämä menee samaan kategoriaan edellisen kanssa: koska maistuu lasissa, maistuu myös ruuassa. Joidenkin makuun ehkä liiankin herukkainen ja "kirpsakka", jonka karviaismaisuus saa aikaan. Tosin järjestään tätä viiniä tarjotessani kuulen kysymyksen, "mitä tämä viini on, todella hyvää!" Uusin, nyt Alkossa myynnissä oleva vuosikerta on huomattavasti miedompi kuin edeltäjänsä, josta pidin todella paljon. Joulun löytö: piparjuurituorejuustoa ja Petit Bourgeois, toimii!


Monia rypäleitä, kuten Chardonnayta, Rieslingia tai Verdejoa en välttämättä käyttäisi ruokiin. Chardonnaysta en pidä sen yleismaun vuoksi. Rieslingin tiedän sopivan moniin ruokiin hyvin, mutta olen käyttänyt sitä vain parsan kanssa. Verdejo tuntuu liian eksoottiselta ruokakäytössä.

Sauvignon Blancista voisin kirjoittaa monta tarinaa. Valintojeni taustaksi mainittakoot tässä, että jaan Sauvignon Blancit kahteen kategoriaan: herukkaiset ja ruohoiset/sitruksiset. Jälkimmäisistä en niin paljoa pidä. Siksi sellaiset perusviinit kuin Gato Negro tai Tarapaca Santa Cecilia eivät pääse lasiini, eivätkä siis ruokiin.

Jos on epävarma viinin ominaismausta, kannattaa maistaa sitä huoneenlämpöisenä. Jos silloin viinissä on jokin maku tai tuoksu, josta ei pidä, se löytynee todennäköisesti myös ruuasta.

(Internet on täynnä Osso bucon reseptejä. Siksi jätin sen tietoisesti julkaisematta. Omassa versiossani jätin vain vehnäjauhon pois eli ruskistin lihat, mutta en leivittänyt niitä. Porkkanaakaan ei tainnut padasta löytyä...)

9. tammikuuta 2010

Cuatro Pasos


Cuatro Pasos
Kastilia-Léon, Espanja, 9,65 €
Erityiskiitos erottuvasta ja mieleen jäävästä etiketistä.

Tuttavallisemmin "karhuntassuviini" on hinta-laatu-suhteeltaan loistava viini, joka vahvistaa mielikuvaa siitä, että ko. hintaluokan espanjalaiset punaviinit ovat aika takuuvarmoja valintoja. Viini pisti yllätyksekseni loistavasti kampoihin myös hieman tuliselle ja kirpakalle tomaattikeitolle. Alkossa viiniä suositeltiin erityisesti pataruokien kanssa sopivaksi, joiden kanssa minäkin sitä mieluummin tarjoaisin. Myös kovien juustojen, kuten Manchegon kanssa todennäköisesti loistava. Ei kuitenkaan liian täyteläinen, jotta maistuu myös sellaisenaan. Hieman kuitenkin samanlaista "kuivuutta" kuin Chianteissa, mikä erityisesti tätä maistajaa viehättää.

Ensimmäisellä kerralla olisin antanut 91 pistettä, tänään 89 pistettä.

Sopivasti tulinen tomaatti-paprikakeitto



Tämä on yksi niistä ainoista ruuista, joita tehdessä olen iloinen, että valmistan periaatteessa vain yhdelle: tomaatti-paprika-keitto. Tosin isommallekin seurueelle sen kyllä valmistaa, jos asennoituu oikein. Maku kyllä palkitsee vaivannäön. 

En ole mitenkään innostunut tomaattikeiton valmistamisesta purkkimurskasta. Mieluummin ostan keiton valmiina, vaikka lisäaineet tietenkin ovat silloin aivan toiset. Jos teen itse, aloitan aivan alusta. Eli kalttaan tomaatit, paahdan paprikat. Muista tomaattiruuista poiketen suosin keitossa kesälläkin espanjalaisia tomaatteja ja ehdottomasti luumutomaatteja. Ne ovat usein näin talvellakin hieman makeita ja ennen kaikkea kypsiä. Terttutomaatitkin voisivat toimia. Ensimmäisellä kokeilukerralla taisin käyttää kotimaisia tomaatteja. Ne ovat kypsinäkin sen verran haalean värisiä, että keitto näytti mielestäni joltain ihan muulta kuin tomaattikeitolta.

Alkuperäinen ohje on Jamie Oliverin Alaston kokki -kirjasta. Se saa joka valmistuskerralla uusia piirteitä.




Sopivasti tulinen tomaatti-paprikakeitto 
2 hlölle

6 luumutomaattia kaltattuna, siemenet poistettuna, ja kuutioituna
1 paprika paahdettuna, kuoret irroitettuna, kuutioituna
1/4  punainen chilipaprika (poista siemenet) tai 1tl chilijauhetta
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 laakerinlehti
2 dl tomaattien mehua (tarvittaessa lisää vettä)
pari oksaa tuoretta timjamia
liraus balsamicoa
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
  • Laita paprika puolitettuna paahtumaan uuniin tai grillivastuksen alle, kunnes kuoret näyttävät irtoavan helposti. Anna niiden jäähtyä vielä kannen alla kulhossa ennen kuorien vetämistä irti ja paloittelua. 
  • Kalttaa tomaatit ja poista siemenet ja kuutioi. Ota siemenet ja mehu talteen - siivilän kanssa saat helposti puristettua myöhemmin tarvittavan nestemäärän, joka korvaa kasvisliemen.
  • Kuumenna pari rkl oliiviöljyä kattilassa. Lisää paperikat ja chili sekä ripaus suolaa. Anna freesautua n. 5 min.
  • Lisää valkosipulit ja freesaa hieman lisää.
  • Lisää pilkotut tomaatit, liraus balsamicoa, laakerinlehti, timjami (lehdet riivittyinä), mustapippuria ja suolaa. Keitä n. 10 min.
  • Lisää tomaattimehu ja anna hautua vielä 15 min. 
  • Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
  • Poista laakerinlehti ja halutessasi soseuta valmis keitto 
Yleensä tarjoilisin keiton mascarbonejuuston kanssa, mutta tänään aion nauttia sen sellaisenaan. Keittoon voisi sopia myös mozzarella- ja fetakuutiot, raejuusto tai vaikka paahdetut salamikuutiot.

6. tammikuuta 2010

Barbaglio


Barbaglio, 2004
Coop. Agricola Santa Barbara, 13,03 €
tilausvalikoimaa, mutta Erottajan Alkosta löytynee...

Ensimmäinen yritys tästä viinistä meni pieleen. Odotukset olivat kovat: hinta-laatu-suhde on vastaavissa italialaisissa ollut hyvä ja etikettikin näytti lupaavalta (leidimäinen huomio). Mutta korkkivikainen. Siitä ei tosin ollut varmuutta. Nyt uutta viiniä maistellessani ymmärrän, että viinissä on sen verran mutaisuutta, tallin ja oljen tuoksua, että pilaantuminen oli vaikea tunnistaa. Mutta jos viiniä ei saa nieltyä, ehkä sitten kuitenkin...

Toisella yrittämällä nousi yhdeksi suosikikseni. Viinissä on haastetta, mutta myös hintatasolleen ominaista pehmeyttä.. Rakastan sitä kuivaa jälkimakua, joka juuri monissa italialaisissa viineissä ilmaantuu. Nahkaisuudesta johtuvaa. Tekee mieli juoda lisää - tai sitten vettä.

Tarjoilisin lasagnen tai pastan kanssa. Viini ei kuitenkaan ole liian täyteläinen tai tanniininen sellaisenaan nautittavaksi.
90 pistettä.

Loistava lasagne

Ensimmäisenä reseptinä julkaisen ihastuttavan Lasagnen reseptin. Mietin pitkään, miten saisin tehtyä Lasagnea vähähiilihydraattiseen ruokavalioon sopivana. Tiukan määritelmän mukaan se ei tietenkään koskaan onnistuisi - onhan täysjyvälasagnelevyt hiilihydraattia nekin. Mutta jos ne pahimmat eli sokerin ja valkoisen vehnäjauhon saisin jotenkin korvattua. Tänään keksin valkokastikkeelle korvaajan: ranskankerma-kananmuna-juustoraaste-seos. Ehkä se toimi myös viimeisenä innoittajana tämän blogin aloittamiseksi.



Lasagne a'la Maarit (sokeriton ja vehnäjauhoton)


Täysjyvälasagnelevyjä

Jauhelihakastike:
1 purjo
2 valkosipulin kynttä
chilijauhetta
500g jauhelihaa
1 prk tomaattimurskaa
1 pieni prk tomaattipyrettä
liraus balsamicoa tomaatin kirpeyttä taittamaan
timjamia
suolaa
mustapippuria

"valkokastike"
600g ranskankermaa
3 kananmunaa
lähes pussillinen juustoraastetta (jätä hieman pinnalle ripoteltavaksi)

Miksi heti tuon esiin vähähiilihydraattisen ruokavalion? En itse täysin noudata sitä. Yritän, mutta en pysty. Karkki on himoni ja siihen sorrun. Onneksi nykyään harvemmin. Mutta olen hyvin läheltä nähnyt, miten vähähiilihydraattinen ruokavalio on keino painon tiputtamiseksi ja terveydentilan ylläpitämiseksi. Siksi olen ottanut itselleni haasteeksi pyrkiä aina tekemään mahdollisimman hyvää ruokaa ilman sokeria ja muita tärkkelykseksi elimistössä muuttuvia aineita. Samalla oma ruoka-aineiden tuntemukseni on lisääntynyt. Tänään onnistuin tuossa tehtävistä vaikeimmista: valmistamaan lasagnea, joka maistuu lasagnelta, mutta joka täyttää tietyt kriteerit. Kaikki tulevat reseptit eivät ole vain tähän ruokavalioon, mutta monet. Aina olen kuitenkin pohtinut asiaa - ja useinmiten tietoisesti päättänyt, että tiettyjä ainesosia ei käytetä. Kaikelle löytyy korvikkeensa. Ja kun makuihin tottuu, niitä perinteisempiä ei enää osaa edes kaivata.

Viinejä ja ruokaohjeita

Yleisönkin pyynnöstä - ja leideilyä-blogini lukijoita jatkossa säästäen - perustan täten uuden blogin ruoka- ja viiniaiheisille kirjoituksille. Olkoon tämä myös resepti- ja viinisuositusarkisto, jotta hyvät resepti- ja makulöydöt pysyisivät tallessa.

Tervetuloa maukkaalle matkalle mukaan! :)