16. joulukuuta 2012

Päärynäjälkiruoka




Paljon ihmisiä ruokapöydän ympärillä ja hyvää ruokaa, mikä ihana tekosyy. Vaikkapa hyvälle jälkiruualle. Itsekään en tainnut muistaa, kuinka hyvältä tämä päärynäherkku maistuu - tai ainakaan menestyksestä en ollut varma. Ainakaan, kun jälkiruuan tekeminen vain venyi ja venyi. Nähtävästi makuelämys kuitenkin palkitsi odottajansa. Reseptin alkuperää en muista. Mutta ihanalta ne maistuvat. Kuva on perheen jouluaterialta vuodelta 2005, jolloin taisin tätä tehdä ensimmäisen kerran

Jouluiset päärynät sokeriliemessä
8 hlölle

8 kovaa päärynää eli 1 per hlö
0,5 l vettä
2 dl sokeria
2 rkl kuorittua raastettua tuoretta inkivääriä tai 1 tl inkiväärijauhetta
1 pala kanelitankoa

Kiehauta sokeria ja vettä voimakkaasti noin 5 minuuttia. 
 Kuori päärynät kanta säästäen. Leikkaa pohjasta pieni pala pois. 
Aseta päärynät tiiviisti kattilaan ja kaada sokeriliemi päälle. 
Lisää inkivääri ja kanelitanko. 
 Hauduta erittäin miedolla lämmöllä 25-40 minuuttia. 
Anna jäähtyä liemessä. 

Tarjoa vadelmien ja/tai kermavaahdon kanssa. 

Tämä resepti toimii myös hedelmäsokerilla tai ruokosokerilla valmistettuna. Hedelmäsokeria olen laittanut yhtä paljon kuin normisokeriakin, vaikka noin muutoin usein määrä puolitetaan. Mikä parhainta, päärynät voi valmistaa pariakin päivää ennen syömähetkeä, jolloin ne säilytetään sokeriliemessä. Eilen ne pikajäähdytettiin parvekkeelta. Oli aika upea näky: vadillinen pakkasessa höyryäviä päärynöitä. :)

Jälkiruokaviiniksi valikoitui ihan vahingossa Banfin Rosa Regale eli makea kuohuviini. Erään mukana olleen tuomia tuliaisia maailmalta. Kuohuva viini tokini oman lisänsä makujen sinfoniaan makuyhdistelmän hipoen täydellisyyttä ... 

16. syyskuuta 2012

Salaatti-inspiraatiota Pariisista

Uudelleen heränneen salaatti-innostuksen syy...

Pariisiin suuntautuneella shoppailu-, ideoidenhaku- ja lomareissulla huomio kiinnittyi lähes jokaisessa ravintolassa salaattitarjontaan. En olekaan ennen nähnyt yhtä upeita ja houkuttelevia salaattiannoksia. Tokihan kotiin päästyä oli kokeiltava vastaavaa.

Ensimmäinen yritelmä päästä vastaavaan...

Parmesaani-parmankinkku -salaatti
(yhdelle)

Pohjaosa:
½ salaattimix ruukussa (tai oma salaatinlehtimix)
1/4 kurkkua
1 tomaatti
1 avokado
purjoa

makuosio:
3 viipaletta parmankinkkua
3 ohutta viipaletta parmesaania

"kastikkeeksi"
oliiviöljyä
balsamicoa

Jossain vaiheessa sain salaateista niin tarpeekseni, ettei ole tehnyt mieli ainakaan olla "luova" niiden suhteen. Mutta nyt - vähemmästäkin sitä innostuu jälleen salaattiannoksien valmistuksesta. Tänään kokeilin hieman toisenlaista, samaa pohjaosaa ja kastiketta käyttäen.

Kana-mozzarella(/brie)-fenkoli -salaatti


(Kts. pohjaosa yltä)

Makuosio:
n. 150 g-200 g kanan sisäfilettä
 (olen löytänyt vain Stockan Herkusta, rintafileet käyvät tottakai yhtä hyvin)

annetaan maustua jääkaapissa n. ½-3h itse tehdyssä marinadissa:
1 laakerinlehti
basilikaa
ripaus chilijauhetta
suolaa 
pippuria
oliiviöljyä (niin, 
että fileet saavat maustelientä joka puolelle, mutta eivät lillu (= n.1 dl))
paistetaan pannulla kypsiksi 

½ pienestä fenkolista hienonnettuna, joka käytetään pannulla kanojen kanssa
mozzarellaa viipaleina tai 3 siivua briejuustoa
auringonkukansiemeniä

Kulinaristisesti ajatellen nuo kanan sisäfileet ovat oikea löytö. Ovat rintafileitä pienempiä, joten paistuvat huomattavasti nopeammin, eivätkä kuivu kovin helposti. Herkusta niitä saa sekä maustamattomana että erilaisissa Herkun omissa marinadeissa. Jos en tietäisi, että käytän huomenna jäljelle jääneet sisäfileet, pakastaisin ne marinoinnin jälkeen. Hieman jäisinäkään niiden valmistus arki-iltana ei ole kovin aikaavievää. 

4. maaliskuuta 2012

Katkarapukeitto



Blinien seuraksi ja alkupalaksi valmistui puolivahingossa keitto, jonka resepti on saatava muistiin... Ideoita ja virikkeitä toki etsin etukäteen. H-hetkellä kaupassa, kuten niin usein aiemminkin, kauppalista ja resepti kuitenkin loistivat poissaolollaan johtaen siihen, että mm. tilli jäi vielä kauppaan etsimään itselleen parempia ottajia. Kun vielä keittohetkelläkin ympärillä oli niin hyvä tunnelma ja loistavaa kokkailuseuraa, en silloinkaan viitsinyt uudestaan reseptejä googlailla. Kattilaan laitettiin, mitä keksittiin ja muistettiin - ja lopputuloksena syntyi mitä parhain katkarapukeitto

Katkarapukeitto - alkukeittona neljälle

n. ½ kg jäisiä kokonaisia katkarapuja - joista osa kuorittiin lisättäväksi valmiiseen keittoon
4 valkosipulikynttä
puolikas purjo
2 dl valkoviiniä (tai kuohuviiniä)
laakerinlehti
tinjamia
basilikaa
liraus kalakastiketta
2 rkl tomaattipyrettä
1,5 korkillista konjakkia
n. 1l vettä
Vehnäjauhoa suurustamiseen
Tilkka kermaa maun pehmentämiseen
***
Kuullotetaan kuorimattomia katkarapuja ja perkeitä öljyssä
Lisätään kattilaan hienonnetut valkosipulit ja purjo
Lisätään valkoviini, laakerinlehti, tinjamia
Lisätään vesi, kalakastike, tomaattipyre ja konjakki
Annetaan hiljalleen kiehua kauan - ainakin 1h
Sekoitetaan välillä katkarapuja painellen, jotta niistä irtoisi mahdollisimman paljon makua.
Loppuvaiheessa suurustetaan vehnäjauholla!
Siivilöidään liemi, joka laitetaan takaisin kattilaan
Lisätään tilkka kermaa ja kiehautetaan nopeasti
Asetellaan kuoritut katkaravut kulhon pohjalle ja kaadetaan valmis keitto päälle.
***
Nautitaan hyvässä seurassa kera kuohuviinin ja naurun!