Collefrisio Zero Trebbiano d'Abruzzo on luomuviini ja uusin tuttavuuteni. Tämän erityisesti olen uskaltanut poimia hyllystä hyvien sattumien innoittamana. Maultaan ei niin kirpeä, jonka takia allekirjoittanut pitää sitä kahta muuta tässä esiteltyä tylsempänä. Yrttinen, päärynäinen. Enemmän ehkä ruokajuomaksi soveltuva.
Rocca del Dragone Falanghin puolestaan on tämän kokeiluinnoitukseni alku ja juuri. Siitä on tullut yksi kevään ja kesän suosikeistani, joka toimii myös ruuan kanssa. Eikä yksin loistavan hinta-laatu-suhteensa vuoksi (8,98 €). Mukava kirpsakkuus tuo mieleen rakastamani Sauvignon Blancit. Mutta tämä viini tuo juuri sopivaa ja kaivattuakin vaihtelua noihin herukkaisiin makuihin. Tänään ajattelin testata sinisimpukoiden kanssa... Helppo viini, jonka voisin kuvitella maistuvan myös sellaisille, jotka eivät yleensä valkoviinistä niin pidä.
Tai sitten simpukoiden kanssa avautuu tämä: Triade Bianco delle Campania. Myöskin ensimmäisellä kerralla täysin ummikkona valittu viini. Sittemmin jäänyt mieleen hyvänä valintana. Näistä kolmesta ehdottomasti sitruksisin ja hedelmäisin.
Kaikki kolme kuitenkin vahvistavat ajatustani, että viinejä pitäisi uskaltaa maistaa ja kokeilla paljon enemmän. Myös tuttujen ja turvallisten rypäleiden ulkopuolelta - ja alueilta, joilta yleensä ei löydä mitään kiinnostavaa. Tai joihin peräti pelkää tutustua. Olen oppinut, että jos valkoviinin esittelyssä lukee kuiva, hapokas ja raikas, uskaltautunen sitä maistamaan. Ellei se sitten ole Chardonnayta...
2 kommenttia:
aivan ihana viinipulloteline!
mistä olet tuon hankkinut?
Näin tässä käy, kun kommentteja ei tarkista: niitä ei huomaa... Kiitos lulu siis kysymyksestäsi. :)
Tuo on hankittu kauan kauan sitten Kodin ykkösestä.
Lähetä kommentti