Blinidinneri mango-juustokakulla

Rakastan valmistaa kunnon dinnereitä. Tai luncheja. Mitä lie ovatkaan. Omat syntymäpäivät taas ovat loistava tekosyy sellaisen järjestämiseen.. Tällä kertaa perheen kesken. Menuuksi lopulta muodostui:

Blinit - muikun ja kirjolohen mädin, fetatahnan ja savulohitahnan kera 

(sipulein ja smetanoin, totta kai)

***

Broccoli-paprika-pinaatti-feta-höystöä

Nieriä-fileitä munakoiso-tomaattipedillä

***

Mango-juustokakku

Tee-lajitelma

Blinit valmistan aina Myllyn paras -tattarijauhopussin kyljessä olevan ohjeen mukaan. Sokerin muutan hedelmäsokeriksi ja taikinan alkuvaiheen valmistan edellisenä iltana. Taikinan annan kohota yön yli jääkaapissa, jonka ansiosta paistaminen helpottuu. Kiitos kaasuhellan ja kahden kunnon valurautapannun, paistovaihe on nopeasti ohi. Tällä kertaa minulla oli vielä apureita, jotka halusivat opetella blinien valmistusta. Olivat kuin mestareita... Ja sekin tuli todistettua, että blinejä voi paistaa kellosta katsoen: ensimmäinen puoli taisi paistua 1 min 30 sek -1 min 45 sek... ;) Myllyn paras -tattarijauhot ovat muuten täysjyvää!

Nieriän puolestaan sovelsin viimeisimmässä Glorian viini ja ruoka-lehdessä olleesta ohjeesta. Uunivuuan pohjalle ladoin tomaatin ja munakoison siivuja. Jälkimmäiset itketettyinä. Ensin kaksi saman kokoista fileetä suolattiin ja pippuroitiin. Toinen laitettiin vuokaan tomaattien ja munakoisojen päälle. Se koristeltiin sitruunaviipaleilla, kapriksilla ja tuoreilla timjaminoksilla. Toinen filee aseteltiin kanneksi sitruunaviipale-kuorutuksin. Ja paljon öljyä... 20 min 200 asteessa varmisti maukkaan lopputuloksen.

Kasvishöystö syntyi ajatuksesta yhdistää pinaattia ja fetaa. Broccoli antoi loistavan säväyksen - ja mielettömän tuoksun keittiöön. Käytännössä kuullotin ainekset + valkosipulin ja yhden punasipulin pannulla, lisäsin kermaa, mustapippuria ja aivan viime vaiheessa kuutioidun fetan. Täydellinen lisuke nieriälle.

Tyytyväisin, ehkä jopa ylpeä, olen juustokakustani. Jälkiruokien valmistaminen on kuitenkin haasteellisinta, jos haluan selvitä ilman sokeria ja vehnäjauhoa...

Mango-juustokakku 

Pohja:

2/3 luomujälkiuuniruisleipää (ei vehnäjauhoa tai sokeria) paahdettuna ja hienonnettuna

n. 75g voita sulatettuna (siis voisulaa)

sekoitetaan ja painellaan irtoreunaisen vuoan pohjalle, paistetaan 175 asteessa n. 10 min.

Täyte: 

6 liivatelehteä

1/2 dl mango-smoothieta 

1 mango soseutettuna - tarkista kypsyys

 300g maustamatonta tuorejuustoa

½ dl hedelmäsokeria

puolikkaan sitruunan mehu

4 dl kuohukermaa vaahdotettuna

liota liivatelehdet ensin kylmässä ja sen jälkeen liuota ne kiehuvaan mango-smoothiin

Sekoita soseutettu mango, hedelmäsokeri ja sitruunamehu tuorejuustoon. 

Lisää mango-smoothie-liivateseos tuorejuustoseokseen.

Lisää seos pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymää n. tunniksi.

Päällinen:

3 purkkia Piltti-mangososetta

4 liivatelehteä

Kuumenna purkillinen mango-sosetta kiehuvaksi. Liuota liotetut liivatelehdet soseeseen. 

Lisää loput mangososeet. Kuorruta kakku seoksella. 

Anna jähmettyä yön yli.

Nauti.

Viiniksi valikoitui Trimbachin Riesling Reserve (588587) - se ainoa, joka jaksaa taistella rasvaisen blinin ja mädin makujen kanssa niitä kuitenkin kunnioittaen. Tuntui toimivan myös nieriän kanssa. Toinen vaihtoehtohan olisi ollut samppanja... Jälkiruuaksi maistelimme Château Mancèdre 2003, tuliaisjuomaa Pariisista, jota ei valitettavasti saa Suomesta. sen verran ihana makuelämys viini oli, etenkin hieman avautuneena. Loistava esimerkki Pessac-Léognan alueen viineistä... Täydellinen vuohenjuustogoudan kanssa.

Pink Pink

Elämäni kuumin trendi: Pink.

Ensin kalenteri, kamera ja puhelin. Sitten seinät. Myöhemmin takki, lyijykynät ja nuppineulamagneettityyny. Lopulta myös suosikkikuohuviinini.

Myönnän ostaneeni ensimmäisen kerran pelkästään ulkonäön takia. Onhan tuo valloittavan näköinen, upea tuliainenkin, veikeä ja erottuva. Jonka muistaa. Hintatasoltaan loistava: alle kympin. Rosé-juomakin tuntuu tämän kuohuviinirakastajan skaalassa lähinnä kauan kaivatulta vaihtelulta.

Ilman tastingiakin osaan sanoa, että paljon maukkaampi ja helpompi kuin samaan hintaluokkaan osuva Freixenetin Rosee (517417). Cordoníun Pinot Noir Brut -rosé yli 15 € hinnallaan tuntuu puolestaan aivan liian kalliilta laatuunsa nähden, mitä se on minulle ollut ennenkin.

Australiasta asti iloksemme matkanneen Pinkin pisteitä nostaa myös rypälesekoitus, joka tuo väkisinkin mieleeni samppanjat: 78% Chardonnayta, 20 % Pinot Noiria ja 2 % Shirazia. Tuo viimeisinhän ei kuulu samppanjoihin, mutta sitä ei ehkä lasketa. Ehkä juuri tuo pieni määrä Australialle hyvin ominaista rypälettä tekee juomasta sopivasti persoonallisen.

Odotan jo mahdollisuutta kokeilla juomaa sushin kanssa: sushin ja rosé-samppanjan yhdistelmä on ollut yksi löydöistäni. Rosén hento maukkaus ja marjaisuus pistää mielestäni hyvin kampoihin wasabin tulisuudelle. Tämä juoma kelpaa varmasti ihan sellaisenaan kesäiltoina järven rannalla, kana- ja kalaruokien avecina, risoton kanssa - tai ihan vain lauantai-iltaa ilostuttamassa.


Cavat ovat tainneet jääneet vähän unohduksiini. Kiitos Oseanian valloittavan kuohuviinituotannon!


Yellowglen Pink
Australia, 9,49 €, 529077
90 pistettä, hinta-laatu -suhteen lähennellessä täydellisyyttä...

Silmänruokaa

Kehitän itseäni -innostuspuuskassa varattu "Vihanneksista koristeita" -kurssi koitti muutama lauantai sitten. Syitä osallistumiselleni oli monia. Halusin kurssille, joka ei kestä kauaa ja joka on jotain muuta kuin Ranskaa tai keramiikkaa, kumpaakaan väheksymättä. Mielestäni ruoka on vielä parempaa, kun se on kauniisti aseteltu. Lisäksi sain mahdollisuuden viettää laatuaikaa äitini kanssa.

Askartelukohteina olivat kesäkurpitsa, purjo, omena, hunajameloni, porkkana ja punajuuri. Välineenä pieni, mutta piskuinen veitsi, jonka terävyys tuli testattua useammalla sormella. Touhu oli hauskaa, mutta harjoittelun puuttuessa melko hidasta. Pahaa pelkään, että ateriat tulevat jatkossa valmistumaan huomattavasti kuviteltua myöhemmin, jos allekirjoittanut päättää koristeita värkätä. Treenaus jatkuu, kunhan edelliset haavat ovat umpeutuneet.

 

Porkkanaa ja kesäkurpitsaa - ei kun kukkakimppu.

Tuliaiskukat? Tuliaispurjo?

Kesäkurpitsa on erityisen kiva koristeruoka...

Hunajamelonista syntyi luonnollisesti joutsen...

Täysjyvätuorepastaa, vihdoin!

Herkun tuorepastahyllyssä minua odotti mieluinen yllätys: täysjyvätuorepasta. Yhdessä vaiheessa tuorepastaraviolit olivat arkiruokani perusta. Helppoa ja hyvää. Sittemmin siirryin täysjyvätuotteiden käyttäjäksi ja tuorepastahyllyt tuli kierrettyä kaukaa. Kunnes eräänä päivänä päätin laittaa elämän risaseksi. Onneksi päätin. Muuten olisin edelleen autuaan tietämätön tästä tuotteesta

Valikoima ei ole suuren suuri, mutta sitä oli. Fusillia, tagliatellea, lasagnelevyjä ja pinotta-ricotta täytteisiä ravioleja. 5 % käytetystä jauhomäärästä on durumvehnäjauhoa. Onneksi edes sitä. Durum kun ei ole käsittääkseni niin valkoista kuin valkoinen vehnäjauho.

Pestopastani sai uuden ulottuvuuden ja arkiherkuttelu voi alkaa. Kävinkin jo santsaamassa paketin. Kiitos Herkun sisäänostajat, kiitos! :)

Kokkisotaa oman kaapin kanssa

Luulen, että olisin hyvä Kokkisodassa. Sen verran usein tulee loihdittua kaapin epämääräisistä aineksista ruokaa. Yleensä onnistun hyvin: ruuan voi syödä. Joskus syntyy kehityskelpoisia helmiä. Kuten tänään.

Kaapista löytyi munakoisoa, paprikaa (vihreä, ei suosikkini) ja purjoa. Parin päivän takaisesta pastakeitoksesta oli jäänyt puolikas pikkupurkillinen paseerattua tomaattia. Chiliä ja yrttiä yritän aina pitää ainakin kuivattuina kaapissa.

• Ensin itketin munakoisoviipaleita suolan avulla hetken.
• Kuumennetussa öljytilkassa käytin ensin chilijauheen, sen jälkeen ladoin pannuun munakoisoviipaleet. Chili imeytyy öljyn avulla ihanasti munakoisojen sisään.
  
• Käännettyäni viipaleet kertaalleen lisäsin öljyä sekä purjon ja paprikan palaset.
• Munakoisot imevät niin paljon öljyä kuin niille haluaa sitä tarjota. Siksi tarvittiin paseerattua tomaattia. Tähän käytin vain puolikkaan 200g pakkauksesta. Heti perään lisäsin vettä. Sen verran, että pakkauksen saa samalla puhdistettua.
• Maustoin kuivatulla basilikalla, suolalla, mustapippurilla ja tilkalla balsamicoa.
• Annoin hautua hetken, jotta kasvikset ovat kypsiä. 

Tällä kertaa olisin kaivannut hieman sokeria viemään kirpeyttä. Mutta tiedättehän, mitä ajattelen sokerin lisäämisestä... :) Mieluummin totutan suuni vähän happamaan kuin opettelen sokeroituun. Pilkkomalla munakoisot pieneksi tästä saa oivan pastakastikkeen. Kun ne paistaa näin viipaleina, ruoka muistuttaa enemmän paistosta eikä siihen silloin kaipaa lisukkeita. Kehityskelpoinen.

Lasilla on merkitystä

 Sain joululahjaksi Pinot Noir -viineille tarkoitetut lasit. Lahja oli kovin mieluisa. Onhan yksi lempipunaviineistäni nimenomaan tuota rypälettä (Villa Maria Pinot Noir). Kyseistä viiniä ehdin jo pyhien aikana maistamaankin uudesta lasista. Nautinto oli täydellinen.

Tänään päätin selvittää, onko lasilla oikeasti merkitystä. Uskon helposti kaikkeen tällaiseen: kun joku asiantuntija sanoo, että lasi merkkaa, uskon, että sillä on väliä. Kaadoin vasta-avattua Pinot Noir Reserva del Fin del Mundoa sekä peruslasiin, jota tällä kertaa sai edustaa Iittalan Essence-lasi, että Schottin Pinot Noir -lasiin. Tuolle lasille on ominaista hyvinkin leveä alaosa ja pallomainen muoto. Jos lasien muotoa oikein tarkastelee, ei Essence -lasinkaan pitäisi olla huonoin mahdollinen.

Halusin tehdä testin tietoisesti vasta avatun viinin kanssa, jotta ilma ei ole päässyt vaikuttamaan. Eron huomasi aluksi erityisesti tuoksussa. Marjaisa ja vadelmainen tuoksu on löydettävissä erikoislasiin kaadetusta viinistä heti. Myös maussa nämä korostuivat hyvin pian. Tavallisessa viinilasissa viini avautui samaan pisteeseen noin tunnissa, minkä se Pinot Noir-lasissa saavutti parissa minuutissa.

Itse viini on lupauksien mukaisesti marjaisa ja vadelmainen. Jälkimmäinen tuo mieleen nuoret Beaujolais Nouveau-viinit. Villa Mariaan verrattuna viini ei ole kuitenkaan niin voimakkaan ja eksoottisen makuinen. Hinta-laatu-suhteeltaan kuitenkin hyvä. Pinot Noiriksi helppo. Jos vain mahdollista, kannattaa antaa viinin reagoida ilman kanssa hetki ennen tarjoilua. Silloin rypäleelle ominainen marjaisuus tulee paremmin esiin ja joskus tylykin loppumaku pehmentyy. Kanaruokien, jopa voimakkaampien kalaruokien kanssa - voisin kuvitella - oikeinkin hyvä.


Pinot Noir Reserva del Fin del Mundo
Argentiina, 11,98 € (416797)

 

Valkoviiniä ruokaan

Tehdessäni eilen uudella - kauan toivotulla - padalla Osso bucoa, sain jälleen miettiä ruuanvalmistusviinin valintaa. Siitäkin voi tehdä taidetta. Näköjään.

Koska alkoholi haihtuu viinistä tehokkaasti pois sitä keitettäessä, jäljelle jää vain ominaismaku. Siksi ei ole sama, mitä pataan kaataa. Perusajatukseni onkin, että laitan ruokiin vain viiniä, jota mielelläni myös juon. Tämä pätee erityisesti valkoviiniin, sillä sen suhteen olen kronkelimpi ja tunnistan helpommin makuja, joista en pidä: tammitus, ruohoisuus, yrttisyys, tietty sitruunamaisuuskin... Kokemusta on, että niinkin takuuvarmoista herkuista kuin risotosta ja sinisimpukoista voi saada jos ei pahaa niin ainakin oudon makuista vain väärällä viinivalinnalla. Olen myös kerran kaatanut pois lasillisen yli 80 eur maksanutta valkoviiniä, koska en yksinkertaisesti voinut niellä sitä tammituksen vuoksi. Viini ei ollut pilalla. Se ei vain sopinut minun makuhermoilleni.

Viinin merkityksen voi kääntää myös toisin päin: valitsemalla erilaisen viinin, risottoonkin saa erilaisia vihvahteita. Hyvä ruuanlaittovalkoviini ei siis ole se kaikkein edullisin. Kalleintakaan ei tietenkään kannata tuhlata. 8-12 eur hintaluokasta löytyy monia hyviä vaihtoehtoja. Sellaisia, jotka kelpaavat myös tarjoiluun. Minulla on tapana käyttää aina samaa viiniä ruokaa valmistettaessa kuin sitä syödessä. Silloin maut sopivat varmasti yhteen.

Ruuanvalmistusvalkoviinien top 5


1. Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc, Ranska, 7,99 € (506137)
Neutraalihko valkoviini, jossa kevyesti herukkaisuutta. Tarjoiluun voi tämän kanssa valita jonkin voimakkaamman Sauvignon Blancin esim. uusi-seelantilaisten tai Sancerre -viinien keskuudesta.

2. Bianco di Custoza Terre in Fiore, Italia, 8,99 € (luomu) (548937)
Hedelmäinen ja raikas viini, josta löytyi riittävästi potkua myös liharuuan maustamiseen. Maku ei kuitenkaan ole liian voimakas. En käyttäisi sinisimpukoiden tai äyriäisten kanssa, mutta kasvis- ja kalaruuissa sekä risotossa oikeinkin hyvä.

Italialaiset valkoviinit ovat mielestäni hieman mysteereita Pinot Grigioita ja Soave Classicoita lukuun ottamatta ja hyvät ovatkin löytyneet puhtaasti kokeilemalla. Koska italialaiset käyttävät paljon valkoviiniä resepteissään, olen rohkaistunut valitsemaan niitä esim. juuri risottoa tehdessäni.


3. Palio Pecorino Terre di Chieti, Italia, 8,90 € (570917)
Kokeilemalla tehty löytö, joka voi joidenkin makuun olla hieman liian yrttinen. Hyvä risottoon sekä kasvis- ja kalaruokiin.


4. Vicarage Lane Marlborough Sauvignon Blanc, Uusi-Seelanti, 10,98€ (527747)
Yksi lempivalkoviineistäni, jonka kelvatessaan lasiin pääsee usein myös pataan. Tämän kanssa täytyy aina muistaa, että valmistusvaiheessa saattaa viiniä kulua hieman enemmänkin... ;) Hyvin herukkainen, raikas ja hapokas viini. Suosittelen kokeilemaan mm. vuohenjuuston kanssa. Täydellinen sinisimpukoiden liemeksi.


5. Petit Bourgeois Sauvignon, Ranska, 10,60€ (570617)
Tämä menee samaan kategoriaan edellisen kanssa: koska maistuu lasissa, maistuu myös ruuassa. Joidenkin makuun ehkä liiankin herukkainen ja "kirpsakka", jonka karviaismaisuus saa aikaan. Tosin järjestään tätä viiniä tarjotessani kuulen kysymyksen, "mitä tämä viini on, todella hyvää!" Uusin, nyt Alkossa myynnissä oleva vuosikerta on huomattavasti miedompi kuin edeltäjänsä, josta pidin todella paljon. Joulun löytö: piparjuurituorejuustoa ja Petit Bourgeois, toimii!


Monia rypäleitä, kuten Chardonnayta, Rieslingia tai Verdejoa en välttämättä käyttäisi ruokiin. Chardonnaysta en pidä sen yleismaun vuoksi. Rieslingin tiedän sopivan moniin ruokiin hyvin, mutta olen käyttänyt sitä vain parsan kanssa. Verdejo tuntuu liian eksoottiselta ruokakäytössä.

Sauvignon Blancista voisin kirjoittaa monta tarinaa. Valintojeni taustaksi mainittakoot tässä, että jaan Sauvignon Blancit kahteen kategoriaan: herukkaiset ja ruohoiset/sitruksiset. Jälkimmäisistä en niin paljoa pidä. Siksi sellaiset perusviinit kuin Gato Negro tai Tarapaca Santa Cecilia eivät pääse lasiini, eivätkä siis ruokiin.

Jos on epävarma viinin ominaismausta, kannattaa maistaa sitä huoneenlämpöisenä. Jos silloin viinissä on jokin maku tai tuoksu, josta ei pidä, se löytynee todennäköisesti myös ruuasta.

(Internet on täynnä Osso bucon reseptejä. Siksi jätin sen tietoisesti julkaisematta. Omassa versiossani jätin vain vehnäjauhon pois eli ruskistin lihat, mutta en leivittänyt niitä. Porkkanaakaan ei tainnut padasta löytyä...)

Cuatro Pasos

Cuatro Pasos
Kastilia-Léon, Espanja, 9,65 €
Erityiskiitos erottuvasta ja mieleen jäävästä etiketistä.

Tuttavallisemmin "karhuntassuviini" on hinta-laatu-suhteeltaan loistava viini, joka vahvistaa mielikuvaa siitä, että ko. hintaluokan espanjalaiset punaviinit ovat aika takuuvarmoja valintoja. Viini pisti yllätyksekseni loistavasti kampoihin myös hieman tuliselle ja kirpakalle tomaattikeitolle. Alkossa viiniä suositeltiin erityisesti pataruokien kanssa sopivaksi, joiden kanssa minäkin sitä mieluummin tarjoaisin. Myös kovien juustojen, kuten Manchegon kanssa todennäköisesti loistava. Ei kuitenkaan liian täyteläinen, jotta maistuu myös sellaisenaan. Hieman kuitenkin samanlaista "kuivuutta" kuin Chianteissa, mikä erityisesti tätä maistajaa viehättää.

Ensimmäisellä kerralla olisin antanut 91 pistettä, tänään 89 pistettä.

Sopivasti tulinen tomaatti-paprikakeitto

Tämä on yksi niistä ainoista ruuista, joita tehdessä olen iloinen, että valmistan periaatteessa vain yhdelle: tomaatti-paprika-keitto. Tosin isommallekin seurueelle sen kyllä valmistaa, jos asennoituu oikein. Maku kyllä palkitsee vaivannäön. 

En ole mitenkään innostunut tomaattikeiton valmistamisesta purkkimurskasta. Mieluummin ostan keiton valmiina, vaikka lisäaineet tietenkin ovat silloin aivan toiset. Jos teen itse, aloitan aivan alusta. Eli kalttaan tomaatit, paahdan paprikat. Muista tomaattiruuista poiketen suosin keitossa kesälläkin espanjalaisia tomaatteja ja ehdottomasti luumutomaatteja. Ne ovat usein näin talvellakin hieman makeita ja ennen kaikkea kypsiä. Terttutomaatitkin voisivat toimia. Ensimmäisellä kokeilukerralla taisin käyttää kotimaisia tomaatteja. Ne ovat kypsinäkin sen verran haalean värisiä, että keitto näytti mielestäni joltain ihan muulta kuin tomaattikeitolta.

Alkuperäinen ohje on Jamie Oliverin Alaston kokki -kirjasta. Se saa joka valmistuskerralla uusia piirteitä.

Sopivasti tulinen tomaatti-paprikakeitto 

2 hlölle

6 luumutomaattia kaltattuna, siemenet poistettuna, ja kuutioituna

1 paprika paahdettuna, kuoret irroitettuna, kuutioituna
1/4  punainen chilipaprika (poista siemenet) tai 1tl chilijauhetta
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 laakerinlehti

2 dl tomaattien mehua (tarvittaessa lisää vettä)
pari oksaa tuoretta timjamia

liraus balsamicoa

suolaa ja mustapippuria

oliiviöljyä

• Laita paprika puolitettuna paahtumaan uuniin tai grillivastuksen alle, kunnes kuoret näyttävät irtoavan helposti. Anna niiden jäähtyä vielä kannen alla kulhossa ennen kuorien vetämistä irti ja paloittelua. 
• Kalttaa tomaatit ja poista siemenet ja kuutioi. Ota siemenet ja mehu talteen - siivilän kanssa saat helposti puristettua myöhemmin tarvittavan nestemäärän, joka korvaa kasvisliemen.
• Kuumenna pari rkl oliiviöljyä kattilassa. Lisää paperikat ja chili sekä ripaus suolaa. Anna freesautua n. 5 min.
• Lisää valkosipulit ja freesaa hieman lisää.
• Lisää pilkotut tomaatit, liraus balsamicoa, laakerinlehti, timjami (lehdet riivittyinä), mustapippuria ja suolaa. Keitä n. 10 min.
• Lisää tomaattimehu ja anna hautua vielä 15 min. 
• Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
• Poista laakerinlehti ja halutessasi soseuta valmis keitto 

Yleensä tarjoilisin keiton mascarbonejuuston kanssa, mutta tänään aion nauttia sen sellaisenaan. Keittoon voisi sopia myös mozzarella- ja fetakuutiot, raejuusto tai vaikka paahdetut salamikuutiot.

Barbaglio

Barbaglio, 2004
Coop. Agricola Santa Barbara, 13,03 €
tilausvalikoimaa, mutta Erottajan Alkosta löytynee...

Ensimmäinen yritys tästä viinistä meni pieleen. Odotukset olivat kovat: hinta-laatu-suhde on vastaavissa italialaisissa ollut hyvä ja etikettikin näytti lupaavalta (leidimäinen huomio). Mutta korkkivikainen. Siitä ei tosin ollut varmuutta. Nyt uutta viiniä maistellessani ymmärrän, että viinissä on sen verran mutaisuutta, tallin ja oljen tuoksua, että pilaantuminen oli vaikea tunnistaa. Mutta jos viiniä ei saa nieltyä, ehkä sitten kuitenkin...

Toisella yrittämällä nousi yhdeksi suosikikseni. Viinissä on haastetta, mutta myös hintatasolleen ominaista pehmeyttä.. Rakastan sitä kuivaa jälkimakua, joka juuri monissa italialaisissa viineissä ilmaantuu. Nahkaisuudesta johtuvaa. Tekee mieli juoda lisää - tai sitten vettä.

Tarjoilisin lasagnen tai pastan kanssa. Viini ei kuitenkaan ole liian täyteläinen tai tanniininen sellaisenaan nautittavaksi.
90 pistettä.