Tapasmenu

Miellän tapakset usein niin hitaiksi valmistaa, että vaikka makuelämys olisi millainen, urakkaan en meinaa ryhtyä. Muistissani on eräskin kerta, kun tein täytettyjä sinisimpukoita. Hyviähän ne olivat, mutta aikaa kului tuhottomasti ja sotku keittiössä oli sen mukainen.

Lauantaina kuitenkin illanistujaisnapostelun plan a meni pieleen, kun sinisimpukat olivat iltapäivällä luottokaupastani loppu (unohdin tilata). Piti turvautua plan b:hen. Halusin samppanjan kanssa sopivan napostelumenuun, jota voisi syödä jutustelun lomassa vaikka sohvapöydällä pöytätakan ääressä.

Tämä menu valmistui suhteellisen nopeasti. Onhan tapaksien tekemisessä myös sosiaalinen puolensa: valmistusta on helppo jakaa muiden kokkien kanssa. Vatsakin saa hyvin täytettä kun lajeja on useampia. Tämä tapasmenu valmistui viikonloppuna kahdelle:

Avokado-vuohenjuusto-parmankinkkurullat

1 avokado

chevreä

parmankinkkua

pippuria

Puolitetaan avokado, otetaan kivi pois. Leikataan puolikas vielä kahdeksi tai kolmeksi lohkoksi, veneeksi. Täytetään kivestä jäänyt kuoppa chevren murenevalla, pehmeällä osalla (ei reunoja), pippuroidaan ja kietaistaan parmankinkkusiivu avokadolohkon ympärille. 

Nämä olivat superhyviä. Todellista sormiruokaa, kun avokadoista leikkasi kapeita veneitä.

Tomaatti bruchetat

Maalaispatonkia tai muuta leipää 2 isohkoa viipaletta per syöjä

oliiviöljyä

1 valkosipulinkynsi

1 tomaatti

1/4 salaattisipulista

Kostutetaan patonkiviipaleet oliiviöljyllä. Halkaistaan valkosipuli ja käsitellään tuoreella leikkuupinnalla viipaleet. Paahdetaan uunissa. Halutessa lisää valkosipulin makua, voi myös laitta pinnalle puristettua/raastettua valkosipulia.

Halkaistaan tomaatti, otetaan siemenet pois. Pilkotaan pieneksi hakkelukseksi, kuten myös salaattisipuli. Sekoitetaan keskenään ja lisätään paahdettujen patonkiviipaleiden päälle.

Rosmariini-timjami-lohkoperunat

2 isoa tai 4 pienempää Rosamunda-perunaa

tuoretta rosmariinia oksa, lehdet riivittynä

pari oksaa tuoretta timjamia lehdet riivittynä

3 valkosipulinkynttä puristettuna/raastettuna

oliiviöljyä

suolaa

Pestään perunat mullasta muttei kuorita. Lohkotaan. Laitetaan kulhon pohjalle valkosipulit, oksistaan riivityt timjamin ja rosmariinin lehdet ja suola. Lisätään perunat ja päälle oliiviöljyä sen verran, että perunat saa pyöriteltyä yrteissä. Annetaan marinoitua jääkaapissa väh. ½h. Paahdetaan uunissa, 225 asteessa n. 15 min tai kun ovat valmiita.

Dippinä perunoille toimi hyvin jo aiemmin esittelemäni aioli. 

Kanavartaat

2 tl punacurrytahnaa

oliivi- tai rypsiöljyä (jotta tahnasta tulee juoksevaa)

suolaa

Kanan sisäfilettä

Lisätään punacurrytahnaan öljyä sen verran, että tahnasta tulee juoksevaa. Lisätään ripaus suolaa. Pyöritellään kanan sisäfileet tahnassa ja annetaan marinoitua jääkaapissa. ½h tuntui liian vähältä... Pujotellaan marinoidut fileet puisiin, liotettuihin grillivartaisiin ja paistetaan lohkoperunoiden kanssa. Muista välillä pyöritellä vartaita, jotta paistuvat tasaisesti!

Ensi kerralla annan kanojen paitsi marinoitua pidempään niin lisään myös limeä, korianteria ja pippuria marinaadiin, jotta maku olisi voimakkaampi. Hyviä tosin olivat näinkin.

Jälkiruuaksi Comte-juusto, trendikkäitä cupcakeja.

 Juomana samppanjaa, juhlan kunniaksi:
Joseph Perrier Cuvée Royale brut. 

Kuiva ja pähkinäinen. Ihana.

Thaityylinen kirkas kanakeitto

Tietynlaiset sattumat ilahduttavat minua erityisen paljon:

Menen kauppaan vain jokin epämääräinen ajatus mielessäni, mitä ruokaa laittaisin. Ostan mututuntumalla tarvikkeet ja tulen kotiin. Googletan reseptejä oikeastaan saadakseni ideoita siitä, missä järjestyksessä kannattaa vaikkapa nyt kanakeittoon ainekset laittaa ja miten maustaa. Ja kas, eteeni avautuu resepti, jossa käytetään juuri niitä raaka-aineita, joita olen hetki sitten ostanut! Ei kun kokeilemaan...

Kuten niin monen muunkin, oma ruokavalioni on vuoden alun kunniaksi erityistarkkailun alla. Tahtotila terveyden ja kunnon kohottamiseksi on kova. Jopa niin, että hain kokeeksi superfoodeja, joista etenkin kookosöljyyn meinaan hurahtaa ihan täysin.

Kaipasin pakkaspäivään jotain ihanaa keittoa, thaimakuja ja mieleeni hiipi kokeilla kerrankin kanakeittoa. En ole kovinkaan kokenut keittojen tekijä. Siksi noita reseptejäkin pitää selailla. Nyt kokeilemani löytyi Me Naisten sivuilta. Tokihan sitä hieman piti muokata:

Thaityylinen kirkas kanakeitto

(4 hlölle)

2 rkl rypsiöljyä (tai kookosöljyä tai...)
2tl punaista currytahnaa
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
2 valkosipulinkynttä viipaloituna
2 kaffirlimetin lehteä
½tl chilijauhetta
1 l vettä
400g broilerin rintafilettä suikaleina
½ purjosipuli
2 paprikaa
200g parsakaalinnuppuja
1 pss vihreitä papuja pakasteena
suolaa
mustapippuria
tuoretta korianteria

Alkuperäisessä ohjeessa oli lisäksi sitruunaruohoa ja korianterin sijaan thaibasilikaa. Papujen lisääminen oli oman mielikuvitukseni tuotosta
***
Kuummennetaan öljy ja kuullotetaan siinä currytahna, inkiväärit, valkosipulit, kaffirit ja chilijauhe (ja sitruunaruoho). Lisätään vesi ja kuumennetaan seos kiehumispisteeseen.
Lisätään kanat ja annetaan kiehua n. 10-15 min.
Lisätään purjo, paprika, parsakaalinuput ja pavut - annetaan kiehua hiljalleen toiset 10 min.
Suolataan ja pippuroidaan.

Makuelämys oli juuri sellainen kuin toivoinkin. Juuri niin kevyttä mutta täyttävää, kun luvataankin. Tosin keitto olisi voinut olla omaan makuuni vieläkin tulisempaa... Ei siis kannata ainakaan tinkiä mausteista.

Päärynäjälkiruoka

Paljon ihmisiä ruokapöydän ympärillä ja hyvää ruokaa, mikä ihana tekosyy. Vaikkapa hyvälle jälkiruualle. Itsekään en tainnut muistaa, kuinka hyvältä tämä päärynäherkku maistuu - tai ainakaan menestyksestä en ollut varma. Ainakaan, kun jälkiruuan tekeminen vain venyi ja venyi. Nähtävästi makuelämys kuitenkin palkitsi odottajansa. Reseptin alkuperää en muista. Mutta ihanalta ne maistuvat. Kuva on perheen jouluaterialta vuodelta 2005, jolloin taisin tätä tehdä ensimmäisen kerran

Jouluiset päärynät sokeriliemessä

8 hlölle

8 kovaa päärynää eli 1 per hlö

0,5 l vettä

2 dl sokeria

2 rkl kuorittua raastettua tuoretta inkivääriä tai 1 tl inkiväärijauhetta

1 pala kanelitankoa

Kiehauta sokeria ja vettä voimakkaasti noin 5 minuuttia. 

 Kuori päärynät kanta säästäen. Leikkaa pohjasta pieni pala pois. 

Aseta päärynät tiiviisti kattilaan ja kaada sokeriliemi päälle. 

Lisää inkivääri ja kanelitanko. 

 Hauduta erittäin miedolla lämmöllä 25-40 minuuttia. 

Anna jäähtyä liemessä. 

Tarjoa vadelmien ja/tai kermavaahdon kanssa. 

Tämä resepti toimii myös hedelmäsokerilla tai ruokosokerilla valmistettuna. Hedelmäsokeria olen laittanut yhtä paljon kuin normisokeriakin, vaikka noin muutoin usein määrä puolitetaan. Mikä parhainta, päärynät voi valmistaa pariakin päivää ennen syömähetkeä, jolloin ne säilytetään sokeriliemessä. Eilen ne pikajäähdytettiin parvekkeelta. Oli aika upea näky: vadillinen pakkasessa höyryäviä päärynöitä. :)

Jälkiruokaviiniksi valikoitui ihan vahingossa Banfin Rosa Regale eli makea kuohuviini. Erään mukana olleen tuomia tuliaisia maailmalta. Kuohuva viini tokini oman lisänsä makujen sinfoniaan makuyhdistelmän hipoen täydellisyyttä ... 

Salaatti-inspiraatiota Pariisista

Uudelleen heränneen salaatti-innostuksen syy...

Pariisiin suuntautuneella shoppailu-, ideoidenhaku- ja lomareissulla huomio kiinnittyi lähes jokaisessa ravintolassa salaattitarjontaan. En olekaan ennen nähnyt yhtä upeita ja houkuttelevia salaattiannoksia. Tokihan kotiin päästyä oli kokeiltava vastaavaa.

Ensimmäinen yritelmä päästä vastaavaan...

Parmesaani-parmankinkku -salaatti

(yhdelle)

Pohjaosa:

½ salaattimix ruukussa (tai oma salaatinlehtimix)

1/4 kurkkua

1 tomaatti

1 avokado

purjoa

makuosio:

3 viipaletta parmankinkkua

3 ohutta viipaletta parmesaania

"kastikkeeksi"

oliiviöljyä

balsamicoa

Jossain vaiheessa sain salaateista niin tarpeekseni, ettei ole tehnyt mieli ainakaan olla "luova" niiden suhteen. Mutta nyt - vähemmästäkin sitä innostuu jälleen salaattiannoksien valmistuksesta. Tänään kokeilin hieman toisenlaista, samaa pohjaosaa ja kastiketta käyttäen.

Kana-mozzarella(/brie)-fenkoli -salaatti

(Kts. pohjaosa yltä)

Makuosio:

n. 150 g-200 g kanan sisäfilettä
 (olen löytänyt vain Stockan Herkusta, rintafileet käyvät tottakai yhtä hyvin)

annetaan maustua jääkaapissa n. ½-3h itse tehdyssä marinadissa:

1 laakerinlehti

basilikaa

ripaus chilijauhetta

suolaa 

pippuria

oliiviöljyä (niin, 

että fileet saavat maustelientä joka puolelle, mutta eivät lillu (= n.1 dl))

paistetaan pannulla kypsiksi 

½ pienestä fenkolista hienonnettuna, joka käytetään pannulla kanojen kanssa

mozzarellaa viipaleina tai 3 siivua briejuustoa

auringonkukansiemeniä

Kulinaristisesti ajatellen nuo kanan sisäfileet ovat oikea löytö. Ovat rintafileitä pienempiä, joten paistuvat huomattavasti nopeammin, eivätkä kuivu kovin helposti. Herkusta niitä saa sekä maustamattomana että erilaisissa Herkun omissa marinadeissa. Jos en tietäisi, että käytän huomenna jäljelle jääneet sisäfileet, pakastaisin ne marinoinnin jälkeen. Hieman jäisinäkään niiden valmistus arki-iltana ei ole kovin aikaavievää. 

Katkarapukeitto

Blinien seuraksi ja alkupalaksi valmistui puolivahingossa keitto, jonka resepti on saatava muistiin... Ideoita ja virikkeitä toki etsin etukäteen. H-hetkellä kaupassa, kuten niin usein aiemminkin, kauppalista ja resepti kuitenkin loistivat poissaolollaan johtaen siihen, että mm. tilli jäi vielä kauppaan etsimään itselleen parempia ottajia. Kun vielä keittohetkelläkin ympärillä oli niin hyvä tunnelma ja loistavaa kokkailuseuraa, en silloinkaan viitsinyt uudestaan reseptejä googlailla. Kattilaan laitettiin, mitä keksittiin ja muistettiin - ja lopputuloksena syntyi mitä parhain katkarapukeitto

Katkarapukeitto - alkukeittona neljälle

n. ½ kg jäisiä kokonaisia katkarapuja - joista osa kuorittiin lisättäväksi valmiiseen keittoon

4 valkosipulikynttä

puolikas purjo

2 dl valkoviiniä (tai kuohuviiniä)

laakerinlehti

tinjamia

basilikaa

liraus kalakastiketta

2 rkl tomaattipyrettä

1,5 korkillista konjakkia

n. 1l vettä

Vehnäjauhoa suurustamiseen

Tilkka kermaa maun pehmentämiseen

***

Kuullotetaan kuorimattomia katkarapuja ja perkeitä öljyssä

Lisätään kattilaan hienonnetut valkosipulit ja purjo

Lisätään valkoviini, laakerinlehti, tinjamia

Lisätään vesi, kalakastike, tomaattipyre ja konjakki

Annetaan hiljalleen kiehua kauan - ainakin 1h
Sekoitetaan välillä katkarapuja painellen, jotta niistä irtoisi mahdollisimman paljon makua.

Loppuvaiheessa suurustetaan vehnäjauholla!

Siivilöidään liemi, joka laitetaan takaisin kattilaan

Lisätään tilkka kermaa ja kiehautetaan nopeasti

Asetellaan kuoritut katkaravut kulhon pohjalle ja kaadetaan valmis keitto päälle.

***

Nautitaan hyvässä seurassa kera kuohuviinin ja naurun!

Pikaruokaa parhaimmillaan

Pasta on jo pitkään ollut arkeni pelastaja, pikaruokaa parhaimmillaan. Erityisesti sellainen pasta, jonka pyöräytän al denteksi keittämisen jälkeen pannulla oliiviöljy-valkosipuli-yrtti -seoksessa ja päälle lohkon mozzarellaa. Tänä syksynä pikapastani on löytänyt uuden ulottuvuuden: suppilovahverokastikkeen.

En niin tykkää metsässä samoilemisesta ihan sellaisenaan. Mutta erilaiset kulinaristiset tekosyyt toimivat. Kesällä viihdyin mustikassa - aamuinen mustikkasmoothie itse poimituista mustikoista on yksinkertaisesti hyvää! Syksyllä 'the juttu' olivat suppilovahverot, vaikka niitä olen vain kerran päässyt poimimaan.

Kuivattuina sopivat moneen. Mausteeksi, makua antamaan. Mutta kermainen suppilovahveropasta - voiko parempaa pikaruokaa olla?

Suppilovahverokastikkeen valmistan näin (1 hlölle):

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

n. 5 cm purjoa viipaloituna

*nämä kuullotetaan oliiviöljyssä*

lisään kuivattua tinjamia, joskus jopa inkivääriä ripauksen sekä

kourallisen kuivattuja suppilovahveroita, joita olen liottanut tilkassa vettä sen hetken, että pastavesi kiehuu

päälle kermaa ja annetaan hautua

pippuria ja suolaa(!!!)

(joskus täytyy lisätä vettä, ettei paistos aivan kuivu kasaan)

***

Lopuksi pastat sekoitetaan kastikkeeseen ja makunautinto on valmis

P.s. Suppilovahverot kuivasin aikoinaan uunissa pelkällä kiertoilmatoiminnolla, sulatustoiminnolla (?). Kun ei tarvinnut laittaa lämpöä uuniin, uskalsi jättää toiminnon päälle yön ajaksi. Täydellistä.

Kesämökkikeittiössä

Mökillä syödään kalaa. Ainakin meidän mökillä. Kun sitä - näemmä - tulee kovin helposti. Itse en kalastamiseen soutamista enempää osallistu, jos sitäkään. Valitettavasti vain tämäkin kulinaristi kaipaa jo kolmen päivän kuhafileiden syönnin jälkeen jotain muuta. Vaikka kuinka ovat taivaallista lähiruokaa, luomua - ja herkullistakin. Myös olosuhteet kokkailuun mökillämme ovat rajalliset, joten helpot ja yksinkertaiset jutut kunniaan. Onneksi yrttejä on paljon tarjolla - niin ja sitä kalaa: kuhaa, ahvenia, muikkuja, lahnaa, haukia - jopa lohta.

Minuuttikanapihvit - fileet - maustuvat hetkessä herkulliseksi hyvin yksinkertaisessa marinadissa:

8 minuuttikanapihvifilettä

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

tuoreyrttejä: basilikaa, tinjamia, rosmariinia

suolaa

oliiviöljyä

Annetaan maustua ainakin puolituntia, jos vain mahdollista kylmässä - kylmän virkaa tällä kertaa toimitti kaksi kylmäkallea ja kylmälaukku

Mahdollisimman yksinkertaisen, hellepäivään täydellisesti sopivan aterian täydensi pannulla käytetyt halloumit, tomaatti-'feta'-paprika-lisukesalaatti sekä pehmeästä aurajuustosta ja kermaviilistä (Turkkilainen jogurtti, Creme Fraiche toiminee yhtä hyvin) sekoitettu kastike.

kuhafileitä paistumassa

Myös "mökkikasvispaella" kuuluu kesään - ja päiviin ilman kalaa. Koska suurin osa perheestämme noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota, se tehdään täysijyväriisistä. Siksi en valmista sitä alusta asti pannulla vaan keitän riisin erikseen. Joskus kokeilleennani perinteistä paella/risottotekniikkaa, olen huomannut, että tulen päälle laitetulla muurikalla moinen touhu on yksinkertaisesti hankalaa - ja ei mitenkään lomatunnelmaa nostattavaa. Riisi siis keitetään al dente miinukseksi erikseen kurkuma ja suola mausteenaan (kasvisliemikuutiokaan ei tekisi pahaa). Samaan aikaan kasvikset kypsennetään muurikalla. Lopuksi ne yhdistetään ja samalla lisätään yrtit sekä mahdolliset äyriäiset (liemineen, saadaan lisää makua). Tässä vaiheessa tarvitaan myös vettä, jotta maut pääsevät sekoittumaan ennen kuin koko paistos palaa pohjaan...

Mökkikasvispaella kuudelle

Täysjyväriisiä 6 dl

vettä 1,4 l 

(tai pakkauksen mukaan, laitan riisiä 7hlölle)

Kurkumaa runsaasti

suolaa

(Kasvisliemikuutio)

***

3 valkosipulinkynttä

2 kevätsipulia varsineen

punainen chili hienonnettuna, siemenet poistettuna (!!!)

Parsakaali pienennettynä

1 Punainen paprika suikaloituna

pieni kesäkurpitsa suikaloituna

tinjamia

basilikaa

mustapippuria

muita yrttejä maun/tarjonnan mukaan

***

1 prk simpukoita

1 pss katkarapuja

Paellaahan voi laittaa mitä vain. Kanaa, kalaa, lihaa. Kasviksia vaihdella sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Höystää kokonaisilla katkaravuilla ja mustekalarenkailla. Tietysti sahrami tekisi oman säväyksensä, mutta näissä olosuhteissa se tuntuisi jopa turhalta...

p.s. olen tuntenut oikeaa mustikkariemua. Mustikkapiirakan teossa en edes yritä kilpailla äitini kanssa. Kuten veljenpoikani sanoi moista maistaessaan: "tämä on maailman parasta"...

p.s.s. olen jättänyt toiveen kesäkeittön laajentamisesta ja erillisen ruokailualueen rakentamisesta.Jopa piirsin uuden ulkokeittiön... Taka-ajatuksena se, että vaikeissa olosuhteissa ruuan valmistuksesta tulisi kuitenkin tehdä mahdollisimman helppoa. Koska mökillä jos missä, lomalla, olisi ihanaa herkutella. Saas nähdä miten käy....

 

Maailman helpointa aiolia ja sinisimpukoita

Jos ilmakin on kuin Rivieralla, ruuankin täytyy olla: siis sinisimpukoita! Lisukkeena lohkoperunoita uunissa ja itse tehtyä - maailman helpointa - aiolia.

Idean aioliin sain vähän aikaa sitten ystävältäni, joka oli kyllästynyt liruttamaan öljyä norona keltuaisen joukkoon saadakseen aikaan majoneesia. Tämän reseptin onnistumisessa avainsanoja ovat korkea ja kapea. Liittyen astiaan, jossa aioli valmistetaan. Siis kuin smoothieta valmistaisi...

Maailman helpoin aioli:

Laitetaan astian pohjalle...

kananmuna kokonaisena

n. 3dl rypsiöljyä

3 valkosipulinkynttä murskattuna/raastettuna

pippuria

suolaa

käynnistetään sauvasekoitin ja aivan hetkessä - voilà - aioli on valmis. Pari tuntia jääkaapissa varmistaa sen, että valkosipulikin maistuu.Tämän kokeilun jälkeen en varmasti enää osta aiolia enää kaupasta! Eiköhän samalla idealla synny majoneesiakin...

Rosamunda-perunat, joita tuohon aioliin dippasin, marinoin öljyssä, rosmariinissa ja tinjamissa. Päälle ripottelin  merisuolaa sellaisenaan, isoina rakeina. N. tunti jääkaapissa ja uunissa 225 asteessa n. 20 min. eli  sen aikaa, että ovat kypsiä

Sinisimpukat ovat herkkuani. Ja mielestäni täydellistä kesäruokaa. Tänään valmistin ne hyvin perinteisesti eli valkoviini-yrtti-liemessä. Siis merimiehen tapaan:

Kuullotetaan oliiviöljyssä 2 viipaloitua valkosipulinkynttä ja puolikas purjo (viipaloituna)

Lisätään n. 1kg simpukoita ja yrtit (tuoretta tinjamia ja persiljaa, ei tarvitse hienontaa, antavat makua liemelle)

Lisätään n. 1/3 plo valkoviiniä  - vinkkejä täältä tai täältä

HUOM! simpukoiden ei tarvitse uida valkoviinissä vaan ne kypsyvät sen höyryssä, etenkin, jos käytetään kantta kattilan/pannun päällä!

Kypsennetään, kunnes simpukat ovat avautuneet eli muutama minuutti...

Sinisimpukoidenhan täytyy olla ennen keittämistä eläviä, jotta ne ovat syötäviä. Tämä on helppo varmistaa niitä pestessä ja samalla heidän suuhunsa jääneitä merikasveja poistaessa. Kutsun tätä vaihetta simpukoille juttelemiseksi. Joskus heiltä pitää nimittäin kysyä, aikovatko sulkeutua vai eivät... :) Vain kiinni olevat ja menevät simpukat pääsevät kattilaan. Jos jokin yksilö on avoinna, koputtelen sitä ja laitan kylmän veden alle - elävä simpukka reagoi näihin sulkeutumalla (reagointi= elää). Rikkinäiset heitän heti pois. Niistä kun ei voi tietää.

Tänään kävi onni: n. 900g pussista vain yhden simpukan joutui heittämään pois. Hyvässä kaupassa myyjät käyvät kertaalleen jo läpi simpukat ja poistavat mm. rikkinäiset sekä kuolleet...

Keittämisen jälkeen vain auenneet ovat syömäkelpoisia. Jos puolittain kiinni olevan simpukan saa helposti (ilman suurempaa voimaa) auki, sen voi syödä. Itse jätän syömättä myös hyvin hyvin valkoisiksi keitettäessä jääneet simpukat, vaikka niiden avaamisessa ei olisi ongelmia. 

Simpukoiden syöminen onkin sitten oma taiteenlajinsa. Ja ne ovatkin oikeastaan sormiruokaa... Yritän ensin etsiä joko tyhjän tai hyvin avautuneen simpukan, jonka kuorista saan helposti "atulat". Niiden avulla syöminen sujuu vaivatta. Haarukkaa tarvitaan siis vain ensimmäisen simpukan syömiseen, jos siihenkään. Tämän tavan opin matkiessani aikoinaan Nizzassa ranskattaria. Jos hekin syövät simpukat sormin, niin minäkin! Jäljelle jäävä liemi syödään lusikalla tai siihen kastetaan leipää tai se otetaan talteen keittoa varten. 

Ollessani emäntänä simpukka-aterialla katan kaikille syöjille aina tuplamäärän servettejä, ehkä myös savetit käsien puhdistamista varten. Lisäksi tarvitaan erillinen astia kuorille. Ravintoloissa simpukat tarjotaan padoista, joiden kannet toimivat astioina kuorille. Minä vasta haaveilen moisesta...

p.s italialainen Triade -valkoviini toimii loistavasti - sekä keitettäessä että syödessä!

Italialaisten valkoviinien kesä

Tästä kesästä on kovaa vauhtia tulossa italialaisten valkoviinien kesä. Kiitos erään aktiivisen alkon myyjän, joka jo alkukeväästä kertoi, että 8-10 € hintaluokassa on mukavia yllätyksiä. Nämä viinit kun jää helposti kokeilematta: rypäleet eivät kerro mitään, kyse on mitä erikoisimmista rypälesekoituksista ja hudit ovat kokemuksen mukaan usein todellisia huteja... Hapokkuutta ja raikkautta kuitenkin näissä viineissä piisaa, jos niitä kaipaa - ja uskoisin kaikkien toimivan erinomaisesti kalaviineinä.

Collefrisio Zero Trebbiano d'Abruzzo on luomuviini ja uusin tuttavuuteni. Tämän erityisesti olen uskaltanut poimia hyllystä hyvien sattumien innoittamana. Maultaan ei niin kirpeä, jonka takia allekirjoittanut pitää sitä kahta muuta tässä esiteltyä tylsempänä. Yrttinen, päärynäinen. Enemmän ehkä ruokajuomaksi soveltuva. 

Rocca del Dragone Falanghin puolestaan on tämän kokeiluinnoitukseni alku ja juuri. Siitä on tullut yksi kevään ja kesän suosikeistani, joka toimii myös ruuan kanssa. Eikä yksin loistavan hinta-laatu-suhteensa vuoksi (8,98 €). Mukava kirpsakkuus tuo mieleen rakastamani Sauvignon Blancit. Mutta tämä viini tuo juuri sopivaa ja kaivattuakin vaihtelua noihin herukkaisiin makuihin. Tänään ajattelin testata sinisimpukoiden kanssa... Helppo viini, jonka voisin kuvitella maistuvan myös sellaisille, jotka eivät yleensä valkoviinistä niin pidä.

Tai sitten simpukoiden kanssa avautuu tämä: Triade Bianco delle Campania. Myöskin ensimmäisellä kerralla täysin ummikkona valittu viini. Sittemmin jäänyt mieleen hyvänä valintana. Näistä kolmesta ehdottomasti sitruksisin ja hedelmäisin.

Kaikki kolme kuitenkin vahvistavat ajatustani, että viinejä pitäisi uskaltaa maistaa ja kokeilla paljon enemmän. Myös tuttujen ja turvallisten rypäleiden ulkopuolelta - ja alueilta, joilta yleensä ei löydä mitään kiinnostavaa. Tai joihin peräti pelkää tutustua. Olen oppinut, että jos valkoviinin esittelyssä lukee kuiva, hapokas ja raikas, uskaltautunen sitä maistamaan. Ellei se sitten ole Chardonnayta...

My very first suklaa fondant

Ensin oli Pariisi ja designereiden kokkarit. Ensimmäisen kerran sitten toukokuun söin marraskuussa suklaata ja missä muodossa: makupalana, joka oli kuorrutettu suklaalla ja vielä sisältäkin löytyi valuvaa, vielä vähän lämmintä suklaata. Ajattelin tekeväni syntiä, kun sitä söin. Tuskin se oli suklaafondantia, mutta valuva sisus muistuttaa minua siitä... ja toisin päin: nyt suklaa fondantin valuva sisus assosioituu tuohon hetkeen Grand Hotel Parisissa.

Sitten tuli Suomen Masterchef, jossa yrittivät valmistaa suklaa fondantia. Päivää myöhemmin postilaatikosta kolahti Glorian ruoka&viini, jossa oli, minkäs muun kuin suklaa fondantin ohje. Lopulta koitti odotettu leidiviikonloppu, jolloin päätin hemmotella meitä kaikkia. Kaiken tämän jälkeen minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin valmistaa moista herkkua. Tai siis kokeilla valmistusta. Se ei voi olla helppoa... Mutta näiden Leidien takia kannattaa kokeilla!!!

Suklaa fondant

(Glorian ruoka&viini 2/2011)

4 annosta 

120 g tummaa suklaata - mitä laadukkaampaa sen parempi, 

itse käytin Fazerin hienoa tummaa suklaata

85g huoneenlämpöistä voita

2 huoneenlämpöistä kananmunaa

***

Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa eli teräskulhossa kiehuvan vesikattilan päällä 

(vesi ei saa osua kulhon pohjaan). 

Lisää voi sulan suklaan joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Lisää kokonaiset kananmunat seokseen koko ajan sekoittaen.

***

2 keltuaista

2/3dl kidesokeria - käytin ruokokidesokeria ja onnistui loistavasti

3½ rkl erikoisvehnäjauhoja

***

vaahdota keltuaiset ja sokeri keskenään vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi

Lisää vaahto suklaa-voisulaan vähän kerrallaan

Siivilöi jauhot taikinaan ja sekoita varovasti

***

Voitele annosvuoat voilla ja jauhota ne siivilöidyllä (???) tomusokerilla.

Jaa taikina vuokiin, jätä 1/4 vuoasta tyhjäksi

Peitä vuoat muovikelmulla ja laita jääkaappiin yön yli odottamaan paistamista (enint. vuorokaudeksi)

***

Paista uunin keskitasossa 12 minuuttia - kiertoilmauunissa 10 minuuttia.

***

NAUTI!

Suklaan ja portviinin hyväksi havaittu liitto on  täten vahvistettu

Valmistuksen aikana sattui ja tapahtui. En raaskinut ostaa tomusokeria vuokien 'jauhottamiseen", koska en moista tuotetta kovin usein käytä. Käytin erikoisvehnäjauhoa. Niitäkään en viitsinyt siivilöidä, koska tuntui epätodennäköiseltä, että siitä jäisi lopputuloksena edes tomua tai että jauhot osuisivat vuokiin. Metalliset annosvuoat olivat ostoslistalla, mutta en saanut niitä ostettua. Pienen selvityksen jälkeen kävi ilmi, että Iittalan Koko-mukit kestävät uunin, joten saivat tällä kertaa kelvata paistamiseen. Ehtivät olla jääkaapissa n. 10h - olisi ehkä saanut olla pidempään? Ensimmäisen ruokalusikallisen erikoisvehnäjauhoakin taisin laittaa liian aikaisin. Jo keltuais-sokeri-vaahtoon. Eipä tainnut haitata... ja jäi vielä moinen jauho siivilöimättä. 

Ehkä siitä johtui, että eivät aivan pysyneet koossa. Tai sitten vääränlaisista annosvuoista. Tai liian jostain muusta laiminlyönnistä (tomusokerin siivilöinti?). Mutta sisus oli valuvaa ja lämmintä, maku vei kielen, mielen ja kokemus assosioi valuvan suklaan aivan uuteen - ehkä vielä ihanampaan - hetkeen.

Fenkoliruokaa ja mielipidekirjoitus

Tästä piti tulla mielipidekirjoitus viitaten viime aikojen juttuihin siitä, mitä meille oikein syötetään. Luulin väärin. Sillä onnistuin jälleen valmistamaan niin maukasta ruokaa, että se pitää jakaa ensin. Resepti löytyy myös uusimmasta Glorian Ruoka&Viini -lehdestä - joka on valikoitumassa ruokalehtien parhaimistoon ainakin tässä taloudessa.

Vuohenjuustolla kuorrutetut fenkolit

2 fenkolia

vettä - riittävästi

1 sitruuna

timjamia

suolaa

***

tarvitaan myös

vuohenjuustoa fenkolipuolikkaiden päälle

parmankinkkua viipaleina

***

keitetään pitkittäin puolitettuja fenkoleita sitruunalla, timjamilla ja suolalla maustetussa vedessä n. 10 min, kunnes haarukka uppoaa fenkoliin kevyesti, mutta myös tarttuu siihen eli voit nostaa haarukalla fenkolin vedestä...(al dente?)

Nähtävästi fenkolit kypsytetään 'puupaloineen' päivineen, jotta ei hajoa

***

laitetaan uuni kuumenemaan 250 asteeseen

***

Laitetaan vuohenjuustoviipaleet fenkolipuolikkaiden päälle ja paahdetaan uunissa

Samaan aikaan paahdetaan parmankinkkuviipaleita, jotka voi korvata myös saksanpähkinöillä

Fenkolin, vuohenjuuston ja parmankinkun makuyhdistelmä on todella upea. Alkuperäisessä ohjeessa varoitetaan esikeittämästä fenkolia liikaa, koska se menettää siten paitsi makua myös rakennetta.

Jep, hyvin epäeettistä paahtaa folion päällä, mutta leivinpaperi oli loppu ja välttelin ajatusta uunipannun pesemisestä...

Tämä resepti on loistava esimerkki siitä, miten helposti perusraaka-aineista saa hyvää syötävää. Ei tarvita kastikkeita tai lisäaineita. Taloussanomien artikkeli "Miksi meille syötetään tällaista roskaa?" osui ja upposi. Mutta ei vain tuottaen huonoa omaatuntoa vaan enemmänkin itseäni onnitellen, että olen onnistunut vaihtamaan ruokavalioni einespainotteisesta puhtaita ruoka-aineita suosivaan. Tästä saan kiittää päätöstäni suosia vähähiilihydraattista ruokavaliota. Tai oikeammin tärkkelyksetöntä ruokaa. Olen huomannut, että kaikkeen laitetaan nykyään jos ei muuta niin maissi- tai perunatärkkelystä - samalla kun sitä mainostetaan sokerittomana vaihtoehtona.

Aikaisemmin ajattelin, että nykyinen hyvä fyysinen oloni olisi vain ruokavalioni ansiota: kun en syö valkoisia vehnäjauhoja, perunoita enkä sokeria - enkä muitakaan liian tärkkelyspitoisia juttuja - verensokerini pysyy aisoissa, eikä suuria heittelyjä tule. Tunnen itseni hyvin energiseksi, ja mikä tärkeämpää, hyvinvoivaksi. Nyt luulen, että osansa on myös noilla lisäaineilla yms. Kun teen tärkkelystä välttäessäni aina ruuan alusta asti itse, myös lisäaineet jäävät minimiin. Ehkäpä sillä on myös merkityksensä hyvään olooni?

Tuossa artikkelissa minua häiritsee se, että kuluttajia syytetään siitä, että ostamme vääränlaista ruokaa. Jos valitsisimme aina sokerintonta ja lisäaineetonta, niitä olisi enemmän kaupoissa. Periaatteessa kai totta, mutta entä jos ei ole, mistä valita? Entä jos valmistajat olisivat etunenässä tuomassa markkinoille noita eettisiä ja - oikeasti - terveellisiä vaihtoehtoja? Jos emme voisikaan valita niitä huonoja enää lainkaan? 

Ruokavalioni myötä kotiin ostettavan ruuan kulut ovat tuplaantuneet, enkä edes valitse - vielä - luomua. Se on kuitenkin sen arvoista!

Ihanat blinit

Pelko siitä, että jokin herkku menee kohta pakkasessa pilalle, on mitä loistavin tekosyy kokkailla. Eilen paistoinkin - ihan vain itselleni - blinejä, jotka nautin kotimaisen muikunmädin kanssa. Hieman ehkä arvotavaran tuhlausta, mutta joskus saa itseään hemmotella.

Blinit teen aina vähähiilihydraattiseen ruokavalioon sopivaksi. Siitä oikeastaan innostukseni blineihin on peräisin. Lähipiirissäni on niin monia moista ruokavaliota noudattavaa, että on ollut tarve keksiä jokin, jonka kanssa mätiä söisimme. Kaikki kun olemme mädin suuria ystäviä. Blinit ovatkin löytäneet tiensä myös joulupöytäämme.

Sama resepti löytyy myös Myllyn Paras Tattarijauho -pussin kyljestä sokeria lukuunottamatta:

Blinit 10 kpl

4 dl kermaviiliä tai bulgarianjogurttia - lämmitetään kädenlämpöiseksi

20 g hiivaa

2,5 dl täysjyvätattarijauhoa

ripaus hedelmäsokeria tai intiaanisokeria

***

Sekoitetaan ja annetaan kohota

(kohotan usein yön yli jääkaapissa, taikina tuntuu sen jälkeen olevan aavistuksen helpompi paistaa vai liekö vain harjoituksen puutetta?)

***

sekoitetaan taikinaan:

1 dl kuumaa maitoa

suolaa

1 keltuainen

1 rkl voisulaa

***

1 valkuainen vatkattuna

nostellaan valkuaisvaahto varovasti taikinaan

Lopputuloksena pitäisi olla lettutaikinaa huomattavasti paksumpi, kuohkea taikina

Paistaminen onkin oma taiteenlajinsa. Olen menneen talven aikana saanut tv:n ruokaohjelmista muutamia vinkkejä, jotka pääsivät ensimmäisen kerran kokeiluun Jouluna. Nyt toisen kokeilukerran jälkeen uskallan jo sanoa, että ne helpottavat paistamista huomattavasti - ja näkyvät myös sotkun vähentymisenä hellalla paistamisen jälkeen.

Australian MasterChefista on peräisin vinkki, että blinin paisto pitäisi aloittaa aina kylmällä pannulla. Minulla on kaksi pannua, joka sekin ehkä on luksusta. Jos aina viilentäisin toisen, kun olen saanut blinin paistettua, aikaa kuluisi tuhottomasti. Mutta sen ihka ensimmäisen blinin, joka yleensä on harjoituskappale ja päätyy kokkaajan suuhun epämääräisinä palasina, paistoin nyt kylmällä pannulla. Etuna on, että blini paistuu yhtä hitaasti kuin pannu kuumenee. Siksi se ehtii paistua hyvin tasaisesti. Ja siis onnistui täydellisesti! Eikä tarvitse koko aikaa huolehtia, että palaako blini ennen kuin se on kääntämistä varten riittävästi kiinteytynyt... 

Sikke Sumarin uudesta ohjelmasta on puolestaan peräisin vihje blinin kääntämiseksi niin, että laitetaan toinen pannu ensimmäisen kanneksi ja sitten sujuvalla ranneliikkeellä käännetään blini toiseen pannuun. Tämä on edellistä paljon käyttökelpoisempi - ja merkittävin tekijä tuossa hellan siistinä pysymisessä. Kääntöliike vaatii vähän harjoitusta, mutta samalla rannelihakset saavat mukavan treenin.

Näistä kahdesta olen yhdistellyt seuraavanlaisen paistotekniikan (paistan kaasuhellalla ja valurautapannuilla):

• Laitan voita ensimmäiselle pannulle ja taikinaa sopivasti. Aloitan paistamisen viileällä pannulla.
• Samaan aikaan laitan pienimmälle liekille toisen pannun hitaasti lämpenemään. 
• Kun käännöksen aika on, pannut päällekkäin ja voilá!
• Blinin toinen puoli pääsee paistumaan pienemmälle liekille, jolloin se paistuu hitaasti muhien.
• Samalla aloitan toisen blinin paiston, tosin kuumalla pannulla - silti pannu ei missään vaiheessa kuumene niin paljon, kuin jos paistaisi blinin molemmat puolet samalla pannulla. Täten ongelmaksi ei myöskään tule se, että pohja palaa jo, mutta blini on päältä vielä täysin löysää taikinaa...
• Jos olisi kolmas pannu, voisi antaa yhden aina välissä vähän jäähtyä. Hmmm, mikä loistava lahjatoive.

Mikä ihaninta, ehdin tehdä paistamisen aikana paljon muuta, mm. pilkkomaan sipulit ja laittamaan mädin tarjolle. Yleensä olen seisonut hikipäissäni hellan äärellä vahtimassa.

Moni on varmasti sitä mieltä, että muikunmäti on liian heppoista blinin kanssa. Minä pidän yhdistelmästä, etenkin, kun mäti on laadukasta ja sitä on riittävästi. ;) 

Ruokajuomaksi tällä kertaa valikoitui trendikäs vesi. Bliniviini on aina hieman ongelma. Ruuan rasvaisuus ja happamuus yhdistettynä sipuliin asettavat viinille paljon haasteita. Samppanja ja laadukas kuohuviini ovat loistava pari blinille - mille eivät olisi? Myös Alsacen Rieslingeistä löytää hyviä kumppaneita: esim. Trimbachin Riesling Reserve, jonka esittelin jo aiemmin.

p.s. Perinteisen mäti-sipuli-smetanan (joka tällä kertaa korvautui ranskankermalla) sijaan blinin kanssa voi tarjota myös esim. sienisalaattia, feta- tai savulohitahnaa.

p.s.s. Tattarijauhoista valmistuu myös maukkaat letut, kun niillä korvaa normaalista lettutaikinasta vehnäjauhon. Suosittelen voilla paistamista ja ohuita lettuja. Tattari on kuitenkin paljon tuhdimpaa...

Kanaa ja kasviksia kevättä odotellessa

Tänään saatte postauksen ilman kuvaa, koska minulla oli liian nälkä, jotta olisin etsinyt h-hetkellä kameraa. Annos oli ehkä vähän tylsän näköinen (en nähnyt vaivaa sen eteen), mutta niin hyvän makuinen, että haluan tämän muistiin.


Tänään päivälliseksi siis: 
Valkosipulimarinoitua kanansisäfilettä, kukkakaalipyrettä ja paprika-purjo-höystettä

Kukkakaalipyre on ehdottomasti tämän kevään 'uusi musta' lisukevalikoimassani! Kukkakaalin mieto maku takaa erilaiset sovellukset. Ensikerralla aion kokeilla ainakin parmesaania, ehkä myös yrttejä. Luulen, että myös kookosmaito voisi tehdä terää.Tätä reseptiä olen kokeillut ensimmäisen kerran Jouluna. Tällä viikolla on jo todettu, että toimii sekä paistetun kalan että kanan kanssa.

Kukkakaalipyre

1 kukkakaali - pienemmäksi pikottuna

kattilan (suosittelen teflonpohjaista) pohjalle ensin muutama sentti vettä

ja sen jälkeen maitoa niin paljon, että pilkottu kukkakaali peittyy

Keitetään, kunnes kukkakaali on pehmeää

Kaada neste pois, mutta ota siitä ainakin osa säilöön

Soseuta kukkakaali - lisää tarvittaessa hieman keitinlientä

suolaa ja pippuroi

Helsingin Stockan Herkusta saa kanan sisäfilettä. Se on paitsi mukavan hintaista myös helppo paistaa pannulla: file ei kuivu kovin helposti ja paistuu nopeasti. Siitä on tullut ihan suosikkejani.

Valkosipulimarinoitua kanan sisäfilettä

6 pientä filettä

***

2 valkosipulinkynttä raastettuna tai murskattuna

suolaa ja pippuria

tinjami ja basilika tuoreina tai kuivattuina toimivat myös hyvin

oliiviöljyä sen verran, että fileet kastuvat (ei kuitenkaan tarvitse peittää)

annetaan marinoitua jääkaapissa n. ½ tai pidempään

***

paistetaan pannulla, kunnes kypsiä - paistettaessa ei tarvitse lisätä enää öljyä/rasvaa

Jotta lautanen ei olisi näyttänyt niin tylsältä - ja ehkä myös taatakseni nälän taittumisen - kuullotin pannulla lisukkeeksi myös vähän paprikaa ja purjoa. Ne eivät mausteita kaipaa. Paprikasta tulee hieman makeaa ja purjon lievinkin terävyys taittuu ihan itsestään.

Viiniksi valikoitui yksi valkoviinisuosikeistani: Petit Bourgeois. Hyvin tyypillinen Sauvignon Blanc eli ihanan kirpeä ja mustaherukkainen. Erityisesti mainittava kierrekorkki, vaikka viini onkin ranskalainen (ainakin Pariisissa tuntui saavan vain korkista tehtyjä korkkeja). Kun vielä hinta-laatu-suhdekin natsaa... Pitkään jatkuneen punaviinikauden jälkeen valkoviinit maistuvat ihanan raikkailta - ehkä se on tämä aurinko tai sitten toive siitä kevään saapumisesta.

Wasabilla ja soijalla marinoitua lohta

Onnistuin tekemään tänään taivaallista kalaa. Siksi postaus jo toisen kerran tänä vuonna. Minusta on selvästi tulossa ahkera... ;)

Ideaa sain  Maikkarin Makuja -sivustolta. Mutta ollessani kaupassa en tietenkään muistanut, mitä olisi tarvittu, joten ostin vain lohta ja päätin miettiä jälkikäteen, mitä siitä valmistaisin.

Wasabi-soija-marinoitua lohta purjo-tomaatti-avokado -pedillä

yhdelle

200g lohifileetä  

ruodoton, nahka poistettuna, muutamaan palaan pilkottuna

***

sekoitetaan keskenään:

n. 1,5 rkl Wasabia

soijaa - sen verran, että riittää marinoimaan kalan

***

pyöritetään kalapalat wasabi-soija-seoksessa

lopputulos varmasti parantuisi entisestään, jos olisin antanut kalan marinoitua jääkapissa esim. ½h.

 Mutta toimi näinkin. 

***

Paistetaan kalapalat n. 30 sek molemmilta puolilta, niin että jää sisältä hieman raa'aksi. 

Nostettuani pannulta lautaselle ripottelin päälle seesaminsiemeniä

***

Kuullotetaan purjoa - n. 2/3 purjoa viipaloituna

kirsikkatomaatteja

1 avokadoa viipaloituna

Nopeaa ja maukasta, eikö?

Aterian kanssa maistui Leydan Sauvignon Blanc, joka ei aivan niin kirpeä kuin tällä hetkellä monet edullisemmat Uuden Seelannin SB:t vuosikerrastaan johtuen. Oikein hyvä perusvalkoviini, joka antaa wasabillekin riittävästi vastusta.

Munakoiso-jauhelihapaistos

Munakoiso-jauheliha-tomaatti -paistos on yksi erityisistä herkuistani. Kotiruokaa. Lasagnen ja makaroni-lihalaatikon korviketta. Maistuvaa ja täyttävää. Resepti on neljälle, mutta herkku katoaa jo tähän yhteenkin suuhun kovin vauhdilla: jos tästä kolmelle aterialle riittää, olen voiton puolella.

Ollessani aikoinani Milanossa huomasin, että siellä tätä vastaavaa on ilman jauhelihaa monessa ravintolassa. Niin kuin kuvittelin luoneeni jotain ainutlaatuista. :) Kasvisversio siis toimii aivan yhtä hyvin. Tomaattikastiketta varioiden ja käytettävää jauhelihaa vaihdellen saa makua helposti muutettua.

Munakoiso-jauhelihapaistos neljälle

2 isoa munakoisoa

viipaloi munakoisot puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi,

 itketä (eli suolaa ja anna hetki seistä, pyyhi pintaan noussut neste paperilla pois ennen paistamista), 

paista paistinpannulla molemmilta puolilta

***

Jauheliha-tomaattikastiketta

4 valkosipulinkynttä (tai maun mukaan) hienonnettuna

puolikas purjo hienonnettuna

kuullota öljyssä, jonka jälkeen lisää

2 tl chilijauhetta

400g jauhelihaa - ruskista

1tlk tomaattimurskaa eli n. 400-500g

vettä sen verran, että saat tomaattimurskapurkin huuhdeltua

timjamia

suolaa

mustapippuria

Balsamicoa - jolla piirrät pannulle kohtuullisen kokoisen sydämen

Anna hautua sen aikaa, että neste haihtuu

***

1 mozzarellalevy sellaisenaan  tai 2 palloa tuoremozzarellaa hienonnettuna

1 pss mozzarellaraastetta

Lado uunivuoan pojalle munakoisoviipaleita. Peitä ne jauheliha-tomaattikastikkeella. Lisää joko mozzarellalevy tai -hakkelus. Lado uusi munakoisoviipalekerros ja peitä ne toisella kerroksella jauheliha-tomaattikastikkeella. Kuorruta mozzarellaraastekerroksella.

Paista uunissa  200 asteessa n. 30 min.

Viiniksi tänään valikoitui Montana Pinot Noir, joka on yksi helpoimmista Pinot Noireista. Ainakin oikeanlaisesta lasista juotuna. ;) Vaikka viini ei ole yksistään Uuden Seelannin Marlboroughin alueelta - josta mielestäni parhaimmat Pinot Noirit tulevat - se muistuttaa minua kovin niistä hyvistä kollegoistaan... Hinta-laatu-suhteeltaan oikein hyvä, vanhan maailman Pinot Noireihin verrattuna melko helppo.

Chorizopaistos

Ennen uutta ruokavaliotani - jolla olen onnistuneesti ollut jo yli 3kk - söin paljon pastaa. Yllätyksekseni en ole sitä kaivannut. Ehkä liika on liikaa. Mieli on tehnyt vain joitain erikoisempia pastakastikkeita, joita en millään tunnu osaavan muokkata maistuviksi ilman pastaa. Erityisesti olen miettinyt chorizomakkarakastiketta, jonka alkuperäinen resepti on jostain Italia-keittokirjasta. Tänään päätin kokeilla...

Chorizo on tulista, salamityyppistä makkaraa Espanjasta. Esimerkiksi Herkussa on usein tarjolla tulisuudeltaan erilaisia chorizoja. Itse suosin sitä tulisinta - ja palana. Ehkä kuvittelen, että viipaloituneesta makkarasta on jo jotain makuja kadonnut. Tänään tosin ostin lähikaupasta saatavia chorizoleikkeleitä. Kastikkeen rungon muodostavat chorizon lisäksi tomaattikastike ja valkoviini, joka taittaa sopivasti tomaatin kirpeyttä - ja jotenkin sopii erityisen hyvin yhteen chorizon kanssa. Jotta ruuasta tulisi hieman tuhdimpi, lisäsin kastikkeeseen vihanneksia ja keitin sitä pidempään kokoon, jotta siitä tulisi patamaisempi.

Ehkä tältä pohjalta syntyisi oikea chorizopatakin...

Chorizopaistosta kasviksilla

3 valkosipulin kynttä hienonnettuna

puolikas purjo viipaloituna

chilijauhetta

200g chorizoa

4 tomaattia kaltattuna - mutta siemenet säilytettynä - kuutioituna

tilkka vettä

vastarouhittua mustapippuria

tilkka valkoviiniä

4 oksaa tuoretta tinjamia riivittynä

punainen paprika kuutioituna

puolikas kesäkurpitsa kuutioituna

Ensin kuullotan valkosipuleita ja purjoa oliiviöljyssä muutaman minuutin, jonka jälkeen lisään chilijauhetta (maun mukaan). Pieneksi hakatut chorizo-makkarat laitan pannulle mukaan mahdollisimman alkuvaiheessa, jotta makua irtoaa hyvin. Annan seoksen hautua hetki sipuleiden kanssa. Lisään kaltatut ja kuutioidut tomaatit. Tällä kertaa säilytin myös tomaattien siemenet, jotta paistokseen tulisi luontaisesti riittävästi nestettä. Tomaatit alkavat "sulaa" lähes heti. Keitetään niin kauan, että ne ovat lähes kokonaan hajonneet seokseen. Vettä voi lisätä keittämisen aikana, jotta paistos ei kuivu, mutta varovasti. Lisätään mustapippuria, valkoviiniä ja tinjamia. Annetaan hautua se hetki, että paprika ja kesäkurpitsa saadaan pilkottua. Ne lisättyäni annan paistoksen hautua, kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Maistuu muuten myös valkoviinin kanssa...

 p.s. Parveketomaattini kypsyvät sittenkin. Makeita, ihania.

Herkkua kesäkurpitsasta, fetasta ja jauhelihasta lauantai-illan iloksi

Ystäväni, kulinarismin ammattilainen, teki naposteltavia taannoiseen asiakasiltaani. Rieska-kesäkurpitsa-feta-rullat olivat illan ehdoton succee! Niiden innoittamana olen yrittänyt päästä samaan - ilman rieskaa. Tiedän, että herkun salaisuus piili valkosipuli-pippuri-rouheessa, jota pääsin juhannuksena itsekin kokeilemaan. Silti sellaista ei vieläkään kotoa löydy. Mutta olen kehitellyt marinadin, jolla päästään melkein samaan: 

Valkosipulilla marinoidut kesäkurpitsaviipaleet:

pari rkl öljyä, johon sekoitetaan 2 valkosipulikynttä murskattuna 

(raastinrauta on loistava, jos pursotin uupuu, helpompi pestäkin), 

mustapippuria ja suolaa. 

Lisätään öljyä sen verran kun ajatellaan riittävän puolikkaan kesäkurpitsan öljyämiseen. 

Ja lopulta kesäkurpitsa viipaleet (pitkittäin ja ohuesti leikatut) marinaadiin. 

Annetaan olla jääkaapissa hetki jos toinen.

Paistetaan uunissa n. 180 asteessa 10 minuuttia, kunnes ovat kuultavia, ehkä hieman ruskettuneita. Tai sitten grillissä. Tarjoillaan fetajuustotahnan kanssa, johon tarvitaan:

1 pkt fetaa - tai mahdollisimman lähelle aidon fetan makua muistuttavaa salaattijuustoa eli suolaista ja voimakkaan makuista - survotaan haarukalla soseeksi
n. ½ prk Creme Fraichea notkistamaan fetan
ripaus kuivattua oreganoa
vastarouhittua mustapippuria

Lounas parvekkeella

Tänä kesänä olen opetellut syömään parvekkeella. Luonnollisesti vasta nyt, kun sitä parveketta ei aiemmin ole ollut. Aurinko määrittää ruokailuajat: klo 16.30 ja 18.30 välillä on yksinkertaisesti liian kuuma. Mutta illalla, kun aurinko jo hiipii nurkan taakse, silloin nautiskelen parvekkeella viiniä siemaillen ja jotain pientä napostellen kirja kädessäni.

Tämä kesä on ollut kevyiden ja superhelposti laitettavien ruokien kesä: kerään lautaselle mitä kaapista sattuu löytymään, yleensä kylmänä, ja maustan ne oliiviöljylllä ja pienen parvekepalstani yrteillä... Minttu - jota en edes osaa hyödyntää - on vallannut lähes koko korin ja ainakin korianteri olisi varmasti iloinen, jos pääsisi naapuristaan. Seuranaan heillä on basilikaa, tinjamia ja  rucolaa. Olen pitkään haaveillut omasta yrttitarhasta, nyt sellainen minulla on. Ihanaa!

Tänään oli lempisalaattini vuoro. Sen toisen, jota aina hieman muokkaan kaapin sisällön mukaan. Se rakentuu parmankinkun, mozzarellan ja nektariinin ympärille. Alkuperäinen ohje löytyy Jamie Oliverin Alaston kokki -kirjasta ja siinä on käytetty nektariinin sijasta persikkaa. Mielestäni nektariinia on helpompi käsitellä - ja muutenkin pidän sen mausta enemmän.

Ihana lounassalaatti (yhdelle):

1 nektariini siivuina

1 pallo tuoremozzarellaa siivuina

2-3 siivua parmankinkkua

rucolaa

Mintun ja basilikan lehtiä (tai muita yrttejä)

Oliiviöljyä ja mustapippuria myllystä

1 tomaatti (tänään käytin, aina en, tekee salaatista ruokaisamman)

Voisin kuvitella laittavani tähän myös vähän salaatinlehtiä ja parmesaanilastuja, mutta on hyvää näinkin.

Salaattia syödessäni en lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka yksinkertaisista raaka-aineista syntyy usein herkkua. Vähemmän oli taas enemmän. Tänään ruokajuomaksi valikoitui punaviini, mutta tiedän, että tämä herkku maistuu erityisesti kylmä rosé-viini seuralaisenaan...